maanantai 12. kesäkuuta 2017

Skinwalkerin karjatila

Journalisti George Knapp karjatilan portilla


Ufoilmiöillä ja psi:llä on paljon yhteyksiä, ja jos jossain, niin Skinwalkerin karjatilalla se tulee selvästi esille. Tila sijaitsee Utahin kaukaisessa kolkassa Ute-intiaanien entisillä asuinmailla. Tilan ostaneesta perheestä on käytetty eri lähteissä valenimiä Gorman tai Sherman. Tilan isäntäväestä on käytetty nimiä Tom ja Ellen Gorman tai Terry ja Gwen Sherman. Perheeseen kuului lisäksi ainakin Tomin isä Ed vaimoineen ja Tomin kaksi poikaa, joista toinen oli 14-vuotias Tad. Jatkossa käytän vain Gorman-nimiä.

Gormanien perhe osti tilan vuonna 1994 ja siirsi sinne arvokasta jalostuskarjaansa. Heille alkoi tapahtua outoja asioita: tilan mailla liikkui kummallisia eläimiä, näkyi ufoja, tapahtui karjan ahdistelua ja silpomisia ja tapahtui myös poltergeist-ilmiöitä. Kun tiedot tästä levisivät julkisuuteen, niin miljardööri Robert Bigelow osti tilan vuonna 1996 ja hänen perustamansa NIDS-tutkimusryhmä (National Institute for Discovery Science) aloitti tutkimuksensa siellä. Ryhmään kuului monia eri alojen tohtoritason tiedemiehiä, joilla oli käytettävissään kokonainen suuri rekan perävaunullinen alan parhaita tutkimuslaitteita. Ilmiöiden hiljenemisen vuoksi NIDS lopetti toimintansa karjatilalla vuonna 2004, noin 8 vuoden tutkimusten jälkeen.


Käyttämäni tietolähteet

Laajimmat olemassa olevat alkuperäislähteet ovat NIDS:in tutkijoiden Colm Kelleherin ja George Knappin kirjoittama kirja sekä kaksi artikkelia vuodelta 2002 lehdessä Las Vegas Mercury, linkit (1) ja (2). Erittäin tärkeä suomalainen tietolähteeni on ollut ufotutkija ja Suomen Ufotutkijat ry:n entinen puheenjohtaja Björn Borg, joka on julkaissut Kelleherin ja Knappin kirjan laajan esittelyn SUT:n sivustolla (Linkki 3). Lisäksi käytettävissäni on hänen kokoamansa CD-levy aiheesta.

Muutama NIDS:in tutkimusraportti, kuvia ja tekstimateriaalia on aiheen omalla sivustolla, linkki (4). Lisäksi YouTubessa on monia paikalla olleiden haastatteluja, jotka sisältävät pätkiä tilalta tallennettua videota. Valitettavasti NIDS ei ole julkaissut paljonkaan keräämästään hyvin laajasta tutkimusaineistosta. Ryhmän sivusto on lopetettu, jolloin siitäkin aineistosta vain osa on pelastettu. Tuloksista ei ehkä enää milloinkaan julkaista mitään uutta.

Tapahtumille antavat konkreettisuutta paikalla olleiden tutkijoiden havaintokertomukset ja pähkäilyt YouTubella. Linkeissä (9-12) on muutama ehdotus katsottaviksi ja lisää löytyy Tuben sisäisellä haulla. Valitettavasti mukana on runsaasti ns. klikkausvideoita, jotka ovat pelkkää roskaa.


NIDS:in rakentama tähystysaitaus


Outoja eläimiä

Alla on suoraa lainausta Björn Borgin kääntämästä linkin (2) kertomuksesta hyvin erikoisesta eläimestä, luodinkestävästä sudesta:

Samana päivänä kuin Gormanit muuttivat kalusteitaan tilalle, heille sattui tapaus joka oli enne siitä mitä tuleman piti. He havaitsivat valtavankokoisen suden tilalla. Susi tuli varovasti erään laidunmaan poikki, ja jokaisen yllätykseksi, rauhallisesti perheen luo, kuin se olisi ollut lemmikkieläin. Sinä päivänä oli satanut ja perheenjäsenet muistavat miten se tuoksui kuin märkä koira kun he silittivät sitä.
Muutaman minuutin kuluttua susi käveli eläinaitaukselle ja tarttui vasikkaa sen kuonosta ja yritti vetää vasikkaa ulos aitauksen puomien välistä. Gorman ja hänen isänsä ryhtyivät takomaan suden selkää kepeillä, mutta se ei päästänyt irti otettaan vasikasta. Gorman haki tällöin 0.357 Magnum pistoolin kuorma-autostaan ja ampui sutta lähietäisyydeltä, mutta luodilla ei ollut mitään vaikutusta. Gorman ampui toisen luodin suteen, joka tällöin päästi irti vasikasta mutta seisoi kuitenkin tuijottaen perhettä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Gorman ampui kaksi kertaa lisää voimakkaalla käsiaseellaan. Suuri eläin perääntyi vähän, muttei näyttänyt mitään merkkiä tuskasta eikä edes verta näkynyt.
Kummissaan oleva karjatilallinen haki nyt metsästyskiväärin ja ampui taas sutta, taas lähietäisyydeltä. Gorman on paitsi taitava ampuja myös tunnettu suurriistan metsästäjä. Viisi luotia pitäisi olla enemmän kuin tarpeeksi kaatamaan hirven, puhumattakaan sudesta. Viides luoti aiheutti sen että pala lihaa ja karvaa irtosi sudesta mutta se ei vieläkään näyttänyt olevan edes tolaltaan. Kuudennen laukauksen jälkeen susi lähti hiljaa laidunmaan yli tiiviiseen pusikkoon. Gorman ja hänen isänsä jäljittivät sutta noin 1,6 km matkan seuraten sen mudassa olevia tassunjälkiä, mutta yhtäkkiä jäljet loppuivat kuin susi olisi haihtunut ilmaan.
Kun Gorman palasi aitaukseen hän tutki sitä lihapalaa joka oli irronnut sudesta ja hän sanoi että se näytti ja haisi kuin mätä liha. Hän tiedusteli naapureiltaan mutta kukaan ei ollut kuullut mistään alueella olevasta isokokoisesta sudesta. Muutama viikko myöhemmin rva Gorman kohtasi suden joka oli niin iso että sen selkä oli samalla tasolla kuin hänen autonsa ikkuna kun se seisoi hänen autonsa vieressä. Suden seurassa oli koiraa muistuttava eläin jota hän ei pystynyt tunnistamaan.

Alla on suora lainaus Björn Borgin käännöksestä samaisesta linkistä (2).
Seuraavan kahden vuoden aikana perheen jäsenet ja naapurit raportoivat kokonaisesta joukosta kummallisia eläimiä. Kun Gorman ja hänen vaimonsa ajoivat tilalleen eräänä kirkkaana iltapäivänä, he havaitsivat jonkin hyökkäävän erään heidän hevosensa kimppuun. He kuvailivat sitä “matalaksi, erittäin lihaksikkaaksi, painoi ehkä noin 90 kiloa, sillä oli kiharainen punainen turkki ja tuuhea häntä”. Se muistutti jotenkin lihaksikasta hyeenaa ja näytti repivän heidän hevostaan, melkein leikkien sillä. Gorman pääsi miltei 12 metrin etäisyydelle eläimestä mutta sanoo että se katosi hänen silmiensä edessä. Poof. Poissa. He tarkistivat hevosen ja löysivät lukuisia raapimisjälkiä sen jaloista. (Muutama kuukausi myöhemmin erään poliisin vaimo kertoi nähneensä samanlaisen lihaksikkaan punaisen pedon joka juoksi tilan poikki.)

Toisella karjatilan vierailijalla oli enemmän pahaa ennakoiva kokemus keskimmäisellä kotitilalla, samassa paikassa missä minä istuin syöttinä. Vierailija, yhdessä Gormanin ja hänen poikansa kanssa, sanovat havainneensa ison epäselvän “jonkin” liikkuvan puiden seassa. Vierailija oli ollut meditoimassa kun tämä “jokin” ilmestyi. Se liikkui nopeasti puiden luota, laidunmaan yli, ja taittoi noin 100 metrin matkan sekunneissa, ja kun se saavutti miehen, se päästi raivoisan karjaisun, jotakin mikä muistutti ison karhun karjuntaa joka kuului satojen metrien päähän. Mutta tämä ei ollut mikään karhu. Se oli Gormanien mukaan miltei näkymätön, muistuttaen “Predator”-filmin naamioitua olentoa. Vierailija pelästyi niin että tarttui Gormaniin eikä päästänyt irti. Hän lähti karjatilalta eikä ikinä ole tullut takaisin.
Muita eläimiä ja olentoja nähtiin myös, muiden muassa eksoottisia monivärisiä lintuja jotka varmuudella eivät olleet kotoisin näiltä seuduilta, eikä niitä pystytty tunnistamaan. Usein nähtiin lähietäisyydeltä mustia, 2,7 metrisiä petoja jotka muistuttivat Bigfootia tai Sasquatchia.

Suoraa lainausta Björn Borgilta, käännettynä linkistä (3):
Seuraava tapaus vie kuitenkin ehkä voiton: Se sattui yöllä maaliskuun 12 pnä 1997. Haukkuvat koirat hälyttivät ryhmän lähellä taloa olevan puun luokse jossa piileksi jokin. Tom Gorman tarttui metsästyskivääriin ja ajoi autollaan puun luo. Kaksi NIDSin henkilökuntaan kuuluvaa tuli perässä toisessa autossa. Ylhäällä puun latvassa he näkivät valtavat matelijan silmiä muistuttavan keltaisen silmäparin. He arvelivat että eläimen pää oli ainakin 90 cm leveä. Puun juurella oli jokin muu. Gorman kertoi että se oli valtava ja karvainen ja sillä oli massiiviset etujalat ja koiramainen pää.
Gorman, joka on mestariampuja, ampui kohti molempia 40 metrin etäisyydeltä. Maassa oleva eläin näytti katoavan. Puussa oleva otus putosi ilmeisesti maahan koska Gorman kuuli miten se iskeytyi raskaasti lumen peittämään maahan.
Kaikki kolme miestä juoksivat laidunmaan poikki ja pusikon läpi, uskoen että he ajoivat takaa haavoittunutta eläintä, mutta he eivät milloinkaan löytäneet eläintä eivätkä nähneet myöskään mitään verta. Seuraavana päivänä paikalle tuotiin ammattimainen jäljittäjä etsimään eläintä. Ei mitään.
Mutta tapauksesta jäi fyysinen jälki. Puun juurella he löysivät ja valokuvasivat oudon jalanjäljen, tai oikeastaan, kynsien jäljet. Lumessa oleva jälki oli peräisin jostakin isosta. Sillä oli kolme varvasta joissa jokaisessa oli ilmeisesti terävä kynsi. Myöhemmin jäljestä tehty analyysi johti heidät hermoja rasittavaan tulokseen -- karjatilalta saatu jäljennös muistutti suuresti  sukupuuttoon kuolleen velociraptor-dinosauruksen (jota Jurassic Park-elokuva teki kuuluisaksi) jalanjälkeä. (Todettakoon tässä yhteydessä että kukaan NIDSissä ei väitä että hän olisi ampunut velociraptoria. He eivät vaan tiedä mikä se oli).


Eläinten ahdistelua ja silpomisia

Björn Borgin käännöstä linkistä (2):
Eräänä iltana toukokuussa 1996 Gorman oli ulkona kolmen koiransa kanssa kun hän havaitsi sinisen pallon joka syöksyi sinne tänne eräällä laidunmaalla lähellä taloa. Gorman usutti koiransa pallon perään. Koirat ajoivat palloa takaa ja hyppivät sitä kohti mutta se väisti ja siirtyi juuri sen verran että koirien hampaat eivät ulottuneet siihen. Pallo johdatti koirat laidunmaan yli ja laidunmaan laidalla olevaan tiheään pusikkoon. Gorman sanoo kuulleensa koirien vingahtavan kauhealla tavalla kolme kertaa jonka jälkeen ne olivat hiljaa. Gorman kutsui niitä muttei saanut vastausta.
Seuraavana aamuna Gorman meni etsimään koiriaan. Hän löysi kolme ympyrää jossa oli kuivunutta ja haurasta kasvillisuutta. Jokaisen ympyrän keskellä oli musta öljyinen kasa. Gorman oletti että jokin oli polttanut hänen koiransa. Yksi asia on varma ja se on, ettei koiria ikinä nähty enää. Koirien katoaminen aiheutti sen että Gormanit rupesivat vakavasti miettimään lähtöä.

Lukuisista karjan silpomisista otan vain yhden esimerkin. NIDS julkaisi vuonna 2002 raportin merkillisestä vasikan silpomisesta, joka tapahtui vuonna 1997. Nyt siitä taitaa olla käytettävissä enää vain lyhyt selostus, linkki (5), josta on lyhyt yhteenveto alla:

Tom Gorman ja hänen vaimonsa ryhtyivät merkitsemään edellisenä yönä syntyneitä vasikoita kello 10. He merkitsivät ensimmäisen 40-kiloisen vasikan keltaisella korvamerkillä ja siirtyvät merkitsemään seuraavaa vasikkaa noin 300 metrin päähän. Maasto oli puutonta laidunta, mutta heillä ei kuitenkaan ollut suoraa näköyhteyttä merkittyyn vasikkaan. Noin 45 minuutin kuluttua sekä heidän koiransa että merkityn vasikan synnyttänyt lehmä käyttäytyivät pelokkaasti, jolloin he lähtivät katsomaan ensimmäistä vasikkaa. Se löytyi kuolleena ja täysin silvottuna. Kaikki sisälmykset oli poistettu, vasen korva merkitsemismerkkeineen leikattu pois ja suuri osa lihasta puuttui. Verta ei ollut missään, ei vasikassa eikä maassa.

Tilalliset soittivat välittömästi NIDS:in tutkijoille jotka saapuvat yksityiskoneella paikalle jo kello 16. Paikalle pyydettiin myös ammattijäljittäjä, joka ei löytänyt mitään jälkiä 1,6 km:n säteellä, vaikka suuri osa maastosta oli lumen peitossa. Vasikan jäännökset vietiin valokuvaamisen ja videoinnin jälkeen laboratorioon jossa tutkimuksia jatkettiin. Tapauksesta voidaan tehdä seuraava yhteenveto:

Silpominen tapahtui ulkosalla avomaastossa päivänvalossa, mutta kaksi paikalla ollutta ihmistä ei havainnut mitään. Yli 60% vasikan ruhosta oli hävinnyt 45 minuutissa. Keltaisella lipukkeella merkitty korva oli leikattu irti terävällä työkalulla eikä korvaa merkkeineen löydetty koskaan. Luista löytyi jälkiä terävästä veitsestä ja myös pureskelujälkiä. Videonpätkä paikalta näkyy linkissä (6)

Silvotun vasikan tutkimusta.

NIDS:in tutkimusten tarkkuudesta saa hyvän kuvan, kun lukee heiltä säilyneen toisen silpomisraportin linkistä (7).

Skinwalkerissa vaikuttanut tuntemattomaksi jäänyt voima osoitti toisinaan tuntevansa ihmisten ajatukset, joten se osasi välttää dokumentointiyrityksiä ja tuotti aina vain uusia, enimmäkseen ikäviä yllätyksiä. Alla olevassa tapauksessa tuo voima jopa harrasti hirtehishuumoria (Linkki 1):

Tilan nautakanta oli itse kalliisti jalostettu ja siitä odotettiin paljon tuloja. Arvokkaiden nautojen kuoleminen ja katoaminen oli ollut tilalle jo lähes kuolinisku. Kerran isäntäväki kulki tilalla ja katseli ihaillen neljää komeata jalostussonnia aitauksessaan. He totesivat, että olisi erittäin ankara isku, jos ne menetettäisiin. Kun he 45 minuutin kuluttua palasivat sonnien aitaukselle, niin se oli tyhjä eikä sonneista näkynyt jälkeäkään aitauksen lähistöllä.

Viimein joku keksi katsoa mahdottomaan paikkaan eli aitauksen lähellä olevan pienehkön perävaunun peltiseen koppiin. Ja siellähän ne sonnit olivat pieneen tilaan ahdettuina kuin sardiinit lomittain ja päällekkäin, kuin nukkuvina. Kun joku koputti seinään, niin sonnit heräsivät ja alkoivat mylviä ja potkia tilaa itselleen. Ne mursivat kopin oven ja pääsivät ulos, josta ne vain vaivoin saatiin takaisin aitaukseen.

NIDS:in tutkijoita oli paikalla ja he alkoivat tutkia perävaunua ja aitausta laitteillaan. Tutkija Colm Kelleher huomasi, että murretun perävaunun oven lukitus oli edelleen paikallaan. Oven sisäpuolella oli hämähäkinseittiä, mikä osoitti, että ovea ei ollut avattu sonnien sisään tunkemiseksi. Aitauksessa varsinkin perävaunun puolella olevat terästangot olivat vahvasti magneettisia. Magneettisuutta mitattiin viiden minuutin välein, ja sen todettiin heikkenevän vähitellen ja häviävän parissa vuorokaudessa.


Ufoilmiöitä

Karjatilalla havaittiin Gormanien aikana laaja valikoima erilaisia ufoilmiöitä ja niiden jättämiä fyysisiä jälkiä, mutta ilmiöitä oli havaittu jo vuosia aikaisemminkin. Linkissä (2) kerrotaan, että eläkkeellä ollut opettaja Junior Hicks oli kirjannut muistiin vuosien kuluessa noin 400 erilaista havaintoa. Björn Borgin käännöstä:

“Ufoaktiivisuus alkoi oikeastaan intensiivisesti aikaisin 1950-luvulla”, sanoo Hicks. ”Oli tapauksia jolloin koulun kaikki oppilaat ja opettajat näkivät näitä esineitä leijuvan kaupungin yllä keskellä kirkasta päivää. 1960- ja 1970-luvulla meillä oli todennäköisesti enemmän tapauksia kuin missään muualla koko maailmassa”.

Seuraava katsaus osasta havaittuja ufoilmiöistä on koottu linkeistä (1), (2) ja(3).

Gormanit havaitsivat usein sinisiä palloja ilmassa leijumassa ja pahojaan tekemässä. Edellä jo kuvasinkin, miten yksi pallo ilmeisesti tappoi kolme koiraa. Tom Gorman kuvaili yhtä palloa seuraavasti: hänen mielestään sillä oli kova ulkopinta joka muistutti lasia, se oli 2- 3 kertaa pesäpallon kokoinen ja sen sisällä oli intensiivisen sininen aine joka näytti nesteeltä joka oli lähellä kiehumispistettä. Pallot herättivät Gormaneissa vahvaa kauhun tunnetta. Tomin mielestä kyseessä ei ollut normaali kauhu vaan se oli pallon tarkoituksellisesti aiheuttamaa kauhua.

Siniset pallot esiintyivät kuvausten mukaan esimerkiksi seuraavasti:
Eräänä iltana Gormanit näkivät, että heidän karjansa käyttäytyi oudosti, ja he huomasivat sinisen pallon, joka lensi erään hevosen pään ympärillä. Yhtäkkiä pallo ampaisi suurella nopeudella suoraan Gormaneja kohti, pysähtyi noin 6 metrin etäisyydelle heistä ja jäi leijumaan noin 4,5 metrin korkeudelle. Pian se lähti syöksymään suoraan metsään ja sen läpi, välttäen kuitenkin vaivattomasti kaikki puunrungot ja oksat aivan selvästi älykkäässä ohjauksessa.

Gormanit siirtyivät sisään ja jonkin ajan päästä he näkivät samanlaisen sinisen pallon, joka lensi hitaasti ikkunan ohi. Pallon lähestyessä olohuoneen valot himmenivät ja pallon poistuessa valot palasivat normaaliin kirkkauteensa.

Kerran perheen palatessa kotiinsa he havaitsivat sinisen valopallon joka leijui heidän talonsa ulkopuolella noin 3,5 metrin korkeudessa. Se valaisi läheistä rakennusta ja näytti siltä, että se tarkkaili heitä.

Kerran tuli Dave, Tomin sisarenpoika, käymään ja eräänä iltana Tom oli näyttämässä paikkoja hänelle. He havaitsivat kirkkaan valon maillaan, ja kohteen toisessa päässä oli punainen valo. Tom oletti, että kyseessä oli salametsästäjien jeeppi, joten he lähtivät jäljittämään tätä kohdetta. He hämmästyivät huomatessaan, että kohde jollain tavalla pääsi aitojen yli ja piti jatkuvasti samaa etäisyyttä Tomiin ja 14-vuotiaisiin Daveen ja Tadiin.

He pitivät selvänä, että kohteesta pidettiin heitä silmällä ja että se tahallaan piti samaa etäisyyttä heihin. Lopuksi kohde tuli vaikeakulkuiseen paikkaan, kohosi ilmaan ja katosi. Myöhemmin Tom ja hänen vaimonsa näkivät saman kohteen uudestaan ja se nousi taas ilmaan ja katosi.

Usein Gormanin perhe havaitsi merkillisiä keltaisia rakennelmia läntisellä taivaalla. Kaikki perheenjäsenet näkivät näitä kymmeniä kertoja. Tomilla oli tapana käyttää ulkona olevaa 120 cm korkuista puun kantoa tukenaan, kun hän seurasi kiikarilla näitä rakennelmia jotka olivat noin 1, 6 km etäisyydellä. Joskus ne näyttivät litteiltä, joskus pitkulaisilta ja joskus isolta keltaiselta laskeutuvalta auringolta.

Eräänä iltana hän tarkkaili kiikarilla giganttista keltaista kohdetta joka leijui taivaalla, ja ihmetteli mistä syystä nämä aina esiintyivät samassa paikassa. Tuona iltana hän havaitsi merkillisen ilmiön. Kun hän katseli keltaista massaa, niin näytti siltä, että sen keskellä oli ikään kuin toinen sininen taivas. Tom sai käsityksen, että oli kuin hän olisi katsonut jostain ikkunasta johonkin toiseen maailmaan tai toiseen aikaan.

Eräänä talvisena yönä Tom oli tapansa mukaan ulkona vahtimassa tilaansa. Hän oli ryhtynyt tähän, kun hän yritti selvittää niitä outoja asioita mitä tapahtui hänen karjatilallaan. Valtavaksi  hämmästyksekseen hän näki lentokoneen, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja nyt leijui täysin hiljaa jonkin matkan päässä hänestä. Se oli 9-12 m pitkä ja oli ikään kuin F-117 häivehävittäjän ja B-52 - pommikoneen risteytys mutta tämä oli paljon pienempi kuin F-117 ja se leijui enintään 6 metrin korkeudessa. Sen alla näkyi suuri määrä erilaisia valoja jotka heijastuivat lumipeitteestä.

Tom Gorman ei saanut selville millä tavalla tämä lentokone synnytti niitä valoja. Kone lensi täysin hiljaa edestakaisin kuin etsien jotain. Kun se oli vain 100 metrin päässä hänestä, niin Tom joutui oikaisemaan itsensä, jolloin hänen luunsa napsahtivat ja aiheuttivat äänen. ilmeisesti tämä aiheutti sen, että koneen valot välittömästi sammuivat ja kone kääntyi kohti Tomia ja alkoi sitten etääntyä hänestä.

Useita viikkoja myöhemmin Tomin vaimo Ellen oli yksin kotona oltuaan asioilla. Hän oli juuri tullut portista karjatilalle, kun hän havaitsi yläpuolellaan samanlaisen kohteen eli pientä lentokonetta muistuttavan kohteen, josta tuli erilaisia värejä jotka ympäröivät hänen autonsa.
Ellen lisäsi nopeutta, mutta kone pysyi auton yläpuolella kunnes Ellen tuli kotiinsa saakka, jolloin kone jatkoi matkaansa.

Tuntia myöhemmin hän katsoi ulos ikkunasta ja näki ikään kuin ison maastoauton joka oli pysäköity heidän mailleen. Ellen ihmetteli, että miten se oli päässyt sinne, koska sen olisi pitänyt ohittaa hänet ainoata tietä pitkin.

Tämä kohde oli kirkkaasti valaistu ja hän näki, että sen sisällä oli kirjoituspöydän näköinen pöytä. Sitten hän näki mustan hahmon, joka tuli näkyviin ja meni istumaan pöydän ääreen. Näytti siltä, että tällä olennolla oli musta univormu ja jonkinlainen päähine tai muu vastaava. Istuttuaan vähän aikaa tämä olento nousi yhtäkkiä ylös ja meni kohti valoisaa oviaukkoa. Ellenin mielestä olento näytti valtavalta ja hän arveli sen olleen 210 cm pitkä. Hän soitti miehelleen, joka palasi seuraavana aamuna ja meni katsomaan paikkaa, ja silloin hän löysi varsin isokokoiset jalanjäljet maasta.

Kerran kello 1.30 aamuyöllä NIDSin tiedemiehet näkivät hiljaisen kirkkaan keltaisen valon, joka ilmestyi kuin tyhjästä, ja kun se tuli tarkkailijoiden yläpuolelle, se teki käännöksen ja palasi tulosuuntaansa. Kelleher itse onnistui ottamaan pari valokuvaa valosta, mutta kuvissa näkyy vain jotakin epämääräistä.

Eräänä iltana NIDSin ryhmä oli illalla vahtimassa, jolloin he näkivät 75 metrin päässä itsestään äänettömän sinivalkoisen noin koripallon kokoisen valopallon. Se leijui noin 4,5 metrin korkeudessa ja he näkivät että se oli sen verran kirkas, että se valaisi alapuolellaan olevaa ruohikkoa. Yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynyt niin yhtä nopeasti se katosi.

Elokuun lopulla 1997, jolloin NIDSin ryhmä ei ollut paikalla, Tom Gormanilla oli pelottava kokemus. Lehmälauma oli paniikissa ja karkasi aitauksestaan ja Tom ja hänen poikansa ajoivat karjan takaisin aitaukseen josta se taas karkasi eli karja ilmiselvästi pelkäsi jotakin mitä Tom ja hänen poikansa eivät pystyneet näkemään.

Kun Tom ratsasti purolle päin, hän näki punaisen golfpallon kokoisen pallon joka yllättäen ilmestyi ja lensi suoraan häntä kohti ja se ohitti nipin napin hevosen pään, ja hevonen pelästyi ja rupesi laukkaamaan. Hän tuli karjan luo ja näki samanlaisen punaisen pallon, joka lensi erään härän pään ympärillä.

Samalla tuli taas punainen pallo suoraan Tomia kohti ja hevonen lähti laukkaan suoraan erään kanjonin reunaa kohti. Juuri ennen kuin he saapuivat reunalle, Tom heittäytyi maahan hevosen selästä mutta hevonen putosi 6 m alas kanjoniin. Kumma kyllä hevonen ei loukkaantunut sen kummemmin vaan Tom onnistui saamaan sen takaisin ylös.

Tämän jälkeen Tom havaitsi kaksi punaista palloa jotka lensivät karjan ympärillä ja näytti ilmiselvältä että ne yrittivät ohjata laumaa puroa kohti. Tom ja Tad eivät voineet asialle mitään.
Karja syöksyikin siihen kanjoniin missä puro oli ja putosi 4,5 metriä alas jolloin yksi lehmä ja yksi vasikka kuoli ja toiselta murtui jalat. Punaiset pallot olivat ilmiselvästi tahallaan ohjanneet laumaa tuohon kohtalokkaaseen tilanteeseen.

Tämän jälkeen Ellen ja Tom näkivät punaisen pallon joka leijui Tadin pään ympärillä noin 3 metrin korkeudessa. Myöhemmin Tad sanoi että hän oli tuntenut ikään kuin jonkin läsnäolon mutta hän ei ollut nähnyt mitään.
 
25.8.1997 NIDS:in ryhmä oli tarkkailemassa karjatilaa, kun se havaitsi yöllä pienen keltaisen valon, joka näytti suurenevan. Ensin he eivät kiinnittäneet huomiota siihen, koska luulivat sen olevan jonkinlaisen heijastuksen. Suurenemisen vuoksi he ryhtyivät tarkkailemaan valoa. Yökiikarissa näkyi ikään kuin valotunneli, josta kiipesi ulos isokokoinen ihmismäinen olento. Se kiipesi ulos valotunnelista ja katosi yön pimeyteen.

Ryhmä yritti löytää ulostullutta olentoa siinä onnistumatta, mutta kun he menivät sille paikalle missä tämä valotunneli oli ollut, niin he tunsivat hajun joka muistutti rikkiä.

Selvien ufohavaintojen lisäksi Gormanien perhe kertoi erilaisia kummallisia tapahtumia. He havaitsivat usein voimakkaan myskin tuoksun. Jokin valo, yhtä kirkas kuin jalkapallostadionin valot, valaisi yllättäen laidunmaita. He väittävät nähneensä valokiiloja jotka näyttivät tulevan maan alta. He ja muut ovat kuulleet äänen, joka kuulostaa kuin jokin raskas koneisto toimisi maan alla. Tom, hänen poikansa ja hänen siskonpoikansa muistavat kuulleensa kovaäänisen tunnistamattomalla kiellellä käydyn miesten välisen keskustelun. Äänet kuulostivat ironisilta ja tuntuivat tulevan noin 6 metriä tai enemmän heidän päidensä yläpuolelta mutta he eivät nähneet ketään. Koirat jotka olivat heidän seurassaan vinkuivat ja haukkuivat äänien kuuluessa, minkä jälkeen ne juoksivat pois paniikissa.


Poltergeist-ilmiöitä

Monista tapahtumista on mahdotonta sanoa olivatko ne ufojen aiheuttamia vai poltergeist-tyyppisiä. Laitoin fyysiset jäljet tähän osuuteen, ellei näköhavaintoja jälkien syntymisestä tehty. Osa tapahtumista oli kuitenkin tyypillisiä poltergeist-ilmiöitä eli esineiden siirtymisiä paikasta toiseen.

Tomin vaimo Ellen pohti yhä enenevässä määrin, että kuka hänen kodissaan piilotteli esineitä ja lisäksi hänelle tuli sellainen tunne että joku tarkkaili häntä jatkuvasti. Usein, kun hän jätti jonkin huoneen, niin sieltä katosi jokin esine, jonka hän sitten löysi mikrouunista.

Kelleherin ja Knappin kirjassa Kelleher esittelee Gormanien talossa jatkuvasti tapahtuneita outoja asioita. Kun Ellen Gorman osti useita muropaketteja ja laittoi niitä kaappeihin, niin kukaan ei löytänyt niitä tarvittaessa, vaan ne löytyivät pakastimesta tai jääkaapista tai uunista. Usein ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, vaikka kukaan ei niitä avannut tai sulkenut.

Letkuja katosi ja ilmestyi uudelleen laitettuina siististi järjestykseen. Lapiot katosivat, kun niitä tarvittiin. Usein, kun Ellen meni suihkuun, niin hän laittoi pyyhkeensä ja harjansa lähelle suihkua, ja kun hän tuli ulos suihkusta, niin ne olivat kadonneet ja löytyivät aivan muualta talosta. Ellen kertoi tapauksesta jolloin hän tuli kaupasta ja laittoi ostokset kaappeihin. parin minuutin kuluttua, kun hän palasi huoneeseen, niin kaikki ostokset olivat jälleen pöydällä jne.

Nämä tapaukset olivat poltergeist-tapaan aika pienimuotoisia, mutta paljon voimallisempiakin oli.

Kerran Tom syöksyi sisälle ja kysyi kuka oli ottanut hänen 35-kiloisen aitapaalujen kaivajansa.
Hän oli jättänyt sen ulos ja mennyt hakemaan jotakin muuta, ja pari minuuttia myöhemmin hänen palatessaan se oli kadonnut. Myöhemmin Tom löysi kadonneen paalunkaivajan korkealta puun latvasta. Hän tiesi että olisi vaadittu erittäin vahva mies, joka olisi kantanut sen ylös puun latvaan. Pari iltaa myöhemmin hän tuli taas sisälle ja kysyi, kuka oli ottanut hänen pihtinsä, jotka olivat kadonneet sillä aikaa kun hän vain käänsi selkänsä.

Tom Gorman oli pyytänyt poikaansa Tadia ja muutamaa hänen ystäväänsä siirtämään 150- 200 suurta aitapaalua etupihalta kanavan toiselle puolelle. Nämä paalut olivat erikokoisia ja yhden paalun paino vaihteli välillä 12 - 65 kg. Kolmelta teiniltä kului 4 tuntia ennen kuin he saivat paalut siirrettyä. Mutta kun Tom palasi kotiin vähän myöhemmin, niin kaikki paalut olivat uudelleen alkuperäisen paikan vieressä.
 
Kohta sen jälkeen kuin NIDS oli saapunut karjatilalle, se oli asentanut kolme puhelinpylvästä laidunmaalle. Jokaisen pylvään yläosassa oli hieno paketti tunnistimia, mm. videokameroita. Kamerat peittivät tuon osan tilan maista joka suuntaan ja ne oli yhdistetty kaapeleilla komentopaikalla oleviin videonauhureihin. Yhteen vuoteen kameroiden asentamisen jälkeen nauhoilla ei näkynyt mitään epätavallista.

Läntisen pylvään kamerat

19.7.1998 tasan kello 20.30 kaikki kolme kameraa läntisellä pylväällä lakkasivat toimimasta. Kamerat olivat pylvään päässä noin 4,5 metrin korkeudessa ja ne oli sidottu pylvääseen tukevasti teollisuusteipillä.

Tutkijat lähtivät pylväälle, jolloin havaittiin, että kaikkien kolmen kameran johdot oli revitty irti ja lisäksi kamerat paikoillaan pitänyt tukeva kiinnitysteippi oli kadonnut. Noin 30 cm pituinen osa TV-kaapelia oli kadonnut. Jäljellä olevan kaapelin päitä tutkittaessa todettiin, että se oli leikattu veitsellä.

Tutkijat tajusivat tällöin, että noin 60 metrin etäisyydellä oli toimiva kamera, joka oli suunnattu pysähtyneiden kameroiden suuntaan. He olettivat että tämän kameran nauhalta he saavat nähdä mikä oli sabotoinut ne muut kamerat. Turha toivo, tutkijat näkivät vain sen, että pysähtyneiden kameroiden alapuolella ollut punainen valmiusvalo sammui kello 20.30, mutta sen lisäksi ei näkynyt mitään syytä miksi kamerat pysähtyivät. Tällainen on kovin tyypillistä ufo- ja poltergeist-ilmiöille ja oikeastaan niiden tavaramerkki.

 Yksi poltergeist-ilmiö tai ufon aikaansaannos oli täysin pyöreä selittämätön jälki jäässä. Raportti siitä on toinen NIDS:in säilyneistä alkuperäisraporteista ja se löytyy linkistä (8).


Pohdiskelua Skinwalkerista

Skinwalkerin karjatilalla tapahtui uskomattomia ja voimallisia asioita. Ensimmäiseksi tulee tietenkin mieleen kysymys, että mitä siellä todellisuudessa tapahtui. Onko kaikki aineisto vain salaliittoa, huuhaata ja virhehavaintoja. Pidän kutakuinkin varmana, että kyseessä on aito tapaus, monestakin syystä:

1. Useimmat tapahtumat olivat niin konkreettisia, että niiden virhetulkinta oli mahdotonta.
2. Tilalta on olemassa niin paljon aineistoa, että sen väärentäminen olisi ollut vaikeata.
3. Ilmiöitä oli huomattu kymmenien vuosien aikana.
4. Tilalla oli vuosien ajan monia eri alojen tutkijoita, joilla oli käytettävissään huippuilmaisimet.
5. Tutkijat eivät ole yrittäneet pakottaa ilmiöitä mihinkään "teoriaan", vaan tekevät hyvin varovaisia päätelmiä.
65. Vastaavia tapahtumia on todettu muuallakin – karjan silpomisia, outoja eläimiä ja poltergeist-ilmiöitä.

Tilan tapahtumat osoittavat, miten lähellä psi- ja ufoilmiöt ovat toisiaan. Eläkkeellä oleva eversti John Alexander esittää tästä yhteydestä mielestä hyvän yhteenvedon linkissä (13).

Kaiken takana näytti olevan jonkinlainen äly. Se tarkkaili tapahtumia ja toimi tilanteen mukaan. Se osoitti tietävänsä ihmisten ajatukset, mutta joku kertoi kerran onnistuneensa piiloutumaan siltä. Se osoitti huumoria mm. tavaroiden siirtelyssä. Valopallot osasivat kiertää esteet kovassakin vauhdissa eivätkä törmänneet mihinkään. Äly osoitti suurta julmuutta eläimiä kohtaan, mutta ei vahingoittanut ihmisiä fyysisesti. Pelottelua kyllä esiintyi.

Mikä sitten voisi olla Skinwalkerin tapahtumien selitys? Peltiufojen ohjaajien ylivoimaisella tekniikallaan aikaansaamat ilmiöt? Pelkästään psykokineettiset henkimaailman ilmiöt? Mielestäni eivät kummatkaan sellaisinaan. Uskoisin, että meillä ei ole vielä käytettävissä niitä mielikuvia, joilla ilmiöiden selittäminen olisi mahdollinen. Erittäin ihmeellisiltä tuntuvat kaksi tapausta, jolloin valot näyttivät olevan ikään kuin portteja toiseen maailmaan. Tarvitaan paljon lisää tutkimusta ja terävien aivojen hyväksikäyttöä ennen kuin hyviä selityksiä on käytettävissä. Myös paikalla ollut eversti Alexander pitää tapahtumia käsittämättöminä, kuten linkistä (14) ilmenee.

Kun ryhdyin keräämään aineistoa Skinwalkerista, niin petyin kuvallisten todisteiden vähäisyyteen. Mielestäni en löytänyt riittävästi tarkkoja valokuvia eikä kunnollisia dokumenttivideoita. Kuvallista aineistoa on kuitenkin olemassa runsain mitoin, mikä ilmenee George Knappin esitelmästä linkissä (15). Siinä tilaisuudessa hän näytti juuri niitä tarkoittamiani dokumenttikuvia, mutta niitä ei näytetä linkin videossa.

Miksei meillä Suomessa ole samanlaisia ilmiöitä? Selitys voisi olla Yhdysvaltojen vanhojen intiaanikulttuurien vaikutus. Ehkä meilläkin esiintyy vastaavia vanhan noitakulttuurin vaikutuksesta tapahtuvia ilmiöitä, joista on vaiettu ja joita ei ole osattu yhdistää muissa kulttuureissa tapahtuviin asioihin?


- - -
Linkkejä

1. George Knapp (2002): Path of the Skinwalker. Las Vegas Mercury, November 21, 2002.
http://www.rense.com/general32/strange.htm

2. George Knapp (2002): Is A Utah Ranch The Strangest Place On Earth? Las Vegas Mercury, November 28, 2002.
http://www.rense.com/general32/utah2.htm

3. Björn Borg: kirjaesittely. Kelleher, Colm A. & George Knapp (2005): Hunt for the Skinwalker.
http://www.fufora.fi/kirjat/esittely.php?id=390

4. Skinwalker-sivusto
http://www.skinwalkerranch.org/

5. NIDS Posts Report On Bizarre Daylight Cattle Mutilation (1997/2002)
http://www.rense.com/general20/cattle.htm

6. Video edellä kuvatun silvotun vasikan tutkimisesta (pitkän videon osa)
George Knapp (06-17-08) Hunt for the Skinwalker
https://youtu.be/l-zj-YYaFkk?t=58m37s

7. Tarkka raportti yhdestä silpomistapauksesta
http://www.skinwalkerranch.org/videos/finalreport.pdf

8. Tarkka raportti havaitusta ympyrästä jäässä
http://www.skinwalkerranch.org/videos/icecirclereport.pdf

9. UFOs: Myths and Realities with John Alexander
https://www.youtube.com/watch?v=0139GXad3vI

10. Colm Kelleher on Skinwalker Ranch
https://www.youtube.com/watch?v=7k8G14TZ9g4

11. George Knapp presents Hunt for the Skinwalker
https://www.youtube.com/watch?v=dsQDjHjY9H4

12. NIDS:in fysikaalisten tutkimusten johtajan Eric Davisin lyhyt haastattelu kohdassa 26:50
Joe Rogan Questions Everything S01E05
https://www.youtube.com/watch?v=yqyAUY3agf4

13. UFOs and the Paranormal with John B. Alexander
https://www.youtube.com/watch?v=NtiuFBPRpew

14. Army Colonel Reveals Amazing Skinwalker Ranch Stories
https://www.youtube.com/watch?v=yYMj1LHtOmw

15. Skinwalker Ranch
https://www.youtube.com/watch?v=UPp8dbl1SvQ

torstai 8. joulukuuta 2016

"Suden haju"

Kuvassa on Varjeenan kuolinpäivää tutkistelleen hypnoosi-istunnon nauhalta puretun tekstin alkusivu.



Olin mukana seuraamassa merkillistä nuoren naisen "suden haju"-hypnoositapausta Jyväskylässä vuonna 1972. Tein siellä myös itse yhden taannutuskokeen koululaispojalle, jolla kerrottiin olevan hypnoosissa esiin tulleita jälleensyntymismuistoja.


Tuntemani silloinen liikuntatieteen opiskelija Jyväskylän yliopistossa, Kalevi Karmitsa, harrasti hypnoosia ja teki mielellään erilaisia kokeita. Hän tutustui erääseen nuoreen naiseen (jatkossa LL) ja kertomansa mukaan halusi kerran kokeilla olisiko tämä hypnotisoitavissa oleva henkilö. LL vaipuikin helposti syvään hypnoosiin ja Kalevi päätti kokeilla taannuttamista lapsuuden kokemuksiin. Niitä tulikin esiin, ja Kalevi suggeroi häntä siirtymään vielä varhaisempaan aikaan.

Siirtyminen sen suggestion jälkeen oli odotettua suurempi, koska LL alkoi puhua venäjää. Kalevi pyysi häntä puhumaan suomea, jollon hän sanoi tukahtuneella äänellä: "Susia … täällä on susia … olen susien keskellä". Hänen ratsunsa oli susilaumaa paetessa kaatunut ja hänen jalkansa jäi hevosen alle. Sudet söivät hänet, ja suden turkin haju jäi hänen viimeiseksi muistikuvakseen. LL oli jo puolisen vuotta aikaisemmin kertonut, että hänellä oli pelkokohtauksia ja hajutuntemuksia ja arvellut, että kyseessä oli suden haju. Kalevi ei kuitenkaan osannut odottaa asian tulevan esiin lapsuuteen taannutettaessa.

Hyvin merkillistä oli se, että nainen alkoi hypnoosissa puhua venäjää ja ihan aluksi vain venäjää, vaikka ei ollut koskaan lukenut eikä puhunut sitä. Kalevi oli vaikeassa tilanteessa, koska myöskään hän ei osannut venäjää. Hän kuitenkin sai tilanteen hallintaan siten, että nainen pyydettäessä puhui myös suomea. Myöhemmin venäjän puhuminen rajoittui vain yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin.

Kymmenissä istunnoissa paljastui seuraava tarina:

LL oli ollut kasakka nimeltään Mihail Jertak ja oli elellyt Ukrainassa Donetsin altaalla (Donbass) 1800-luvun puolivälin tienoilla. Hän kertoi ikään kuin koko ajan itse tilanteessa eläen tarkkoja yksityiskohtia kasakan ankarasta elämästä. Hän joi paljon viinaa, mistä aiheutui toisinaan hypnoositilanteiden hoitamiseen hiukan hankaluutta. Krapulatilanteet oli aina ohitettava nopeasti, koska Mihail oli silloin kovin väsynyt ja ärtyisä.

Mihail rakastui tulisesti Varjeena-nimiseen neitoon. Hypnoosissa hän kerran sanoi hyvin painokkaasti venäjäksi: "Palavasti (gorjatso, горячо), palavasti minä rakastan Varjeenaa". Istunnot toivat esiin liikuttavia kuvauksia aluksi hyvin ujosta lähestymisestä ja edelleen ujosta seurustelusta, joka lopulta johti häihin. Mihailin suurta rakkautta kuvasi vakuuttelujen lisäksi myös se, miten epäluuloinen ja mustasukkainen hän oli, kun hypnotisoija kyseli hänen mielestään Varjeenasta liian paljon.

Valitettavasti Mihailin suuri onni ei kestänyt kovin pitkään, sillä Varjeena putosi hevosen selästä ja kuoli Mihailin käsivarsille. Kyseessä oli äärimmäisen kova isku, joka johti juomiskierteeseen ja varmasti myös itsemurha-ajatuksiin.

Mihail kuitenkin vähitellen toipui ja meni uudelleen naimisiin. Pahaksi onneksi uusi vaimo oli kovin paha suustaan eikä ilmeisesti hyväksynyt kasakoiden tapoja. Mihail kyllästyi hänen nalkuttamiseensa niin perusteellisesti, että lopulta vaihtoi hänet hevoseen. Hän oli yksin ratsastusmatkalla tuolla hevosella silloin, kun sudet pääsivät yllättämään. Se oli Mihail Jertakin ja kasakkaelämän loppu.

Hypnoosi oli avuksi naiselle, koska pelkotilat ja haju lakkasivat vaivaamasta häntä istuntojen jälkeen. Kalevi nauhoitti kaikki istunnot ja kirjoitti ne koneella puhtaaksi. Muistiinpanoja oli kokonainen paksu kansiollinen. Kuvaavaa on, että köyhä opiskelija joutui käyttämään samoja nauhoja uudelleen, päälle tallentaen. Hän suunnitteli kirjan kirjoittamista tapauksesta, mutta valitettavasti siitä ei tullut mitään. Minäkin kävin kerran Kalevin kanssa sen nuoren naisen tupakansavuisessa asunnossa.

Minulla on arkistossani kahden istunnon kopioidut paperit, toinen on hääpäivästä ja toinen Varjeenan kuolinpäivästä. Lisäksi minulla on nauhalla kopioituna näytteitä Mihailin venäjän kielestä. Olin tuolloin harrastanut venäjää muutaman vuoden ja kykenin varmistamaan, että kyseessä oli tosiaan ymmärrettävä ja looginen venäjän kieli – Mihail puhui asiaa. Valitettavasti jäi tuolloin kunnon asiantuntijalta tarkistamatta, oliko kieli Donbassissa käytettyä venäjän murretta.


Näyte Mihailin hääpäivä-istunnosta

Alla on lyhyt näyte Mihailin ja Varjeenan hääyöstä, nauhalta puretuista papereista aivan istunnon lopusta. Taitaapa siinäkin vähän kasakan sielunelämää paljastua:

Hypnotisoija: Miten te vietätte illan?
     Mihail: Me käydään nukkuun.
Niin.
     Mä otan nauhan päästä.
Ja sitten?
     (närkästyneenä) No tietysti mä vien sitä sitten sänkyyn, morsianta.
Te juttelette sitten. Lasketteko leikkiä?
     Ei, tämä on vakava tilanne.
Onko siinä jotain erikoistapoja ensimmäisessä yössä?
     Ei siinä, ei.
Vai oletteko te olleet ennenkin yötä yhdessä?
     Ei olla. (nopeasti ja varmasti)…Varjeena pelkää mua.
Rauhoitteletko sinä sitä?
     Joo.
Mitä se pelkää?
     En mä tiedä, mitä lienee. Pelkää mua vähän. Mä puhun sille kuin hevoselle.
Se on kuitenkin hyvällä mielellä?
     On. Se tykkää musta … ja mä tykkään siitä.
Sitten te menette nukkumaan.
     Niin… höh… niin kyllä me nukutaankin vähän. On meillä viikko aikaa olla kahestaan… ja loppuelämä. Kyllä me jaksetaan nukkuakin vähän, aamulla. Me jutellaan ja pidetään hyvänä.


Tarkistuksia

Kalevi kertoi minulle 1970-luvulla, että hän oli tarkistanut, että Mihailin käyttämä nimitys "lava"-hyökkäys oli tuolloin kasakoiden käytössä ja tarkoitti hyökkäämistä "lava"-muodostelmassa. En ollut koskaan kuullutkaan mistään lava-hyökkäyksestä ja päätin tarkistaa, mitä hakemalla löytyisi. Ja löytyihän sitä – kasakat tai ainakin kasakoita muistelevat kokoontuvat "Lava na lavu"-tapahtumiin. Niistä löytyy YouTube-videoitakin hakusanoilla "Лава на лаву".

Donbassissa on runsaasti hiilikaivoksia ja hakuni mukaan myös niiden yhteydessä käytetään lava-sanaa. En löytänyt selventävää piirrosta, mutta teksteistä sain käsityksen, että lava olisi yhtenäinen kaivosonkalo, jonka mittojen optimoinnista puhuttiin eräässä artikkelissa. Lava-sanan päämerkitys on tulivuoren laava.

Mihail lähti hääpäivän aamuna ratsastamaan, "tsikitovkaa", kuten hän sitä nimitti. Ilmeisesti kyseessä oli tavallista vaativampi ratsastustyyli, koska hän sanoi, että sinä aamuna hän ei saa katkaista niskaansa. Tein Google-haun sanoista "чигитовка", "чикитовка", "цигитовка" ja "цикитовка", ja yllätyksekseni sain kahdesta ensimmäisestä vain yhden osuman ja kahdesta viimeisestä nolla osumaa.

Ensimmäisen hakusanan lähteen sain esille, ja se oli tadzikinkielinen nettilehti linkissä https://issuu.com/webinator88/docs/34___. Artikkelin aiheena oli sirkuksen kehitys Tadzikissa, ja "tšigitovka" oli esiintymistä hevosen kanssa eli ilmeisesti taitoratsastusta. Kylläpä Mihaililla oli tiedossaan harvinainen ratsastustavan nimi!

Arvelin, että nimi Jertak voitaisiin lausumisen perusteella kirjoittaa venäjäksi "Ертаг". Ja todella, sukunimi "Ертаг" löytyi, ja lisäksi vielä ukrainalaiselta sivustolta.

Helposti järjestyneet tarkistukset siis tuottivat myönteisen tuloksen, eli kyseessä voi hyvinkin olla aito jällensyntymistapaus. Mihailin todellinen henkilöllisyys jäänee kyllä varmistamatta. Olen yrittänyt saada nauhalla olevaa venäjän kieltä digitoiduksi levylle, mutta en ole vielä onnistunut. Valitettavasti toimintakuntoisia neliraitanauhureita on nykyään vaikea löytää, kun niiden kumihihnat ovat olleet jo vuosia mennyttä.

Otin uudelleen yhteyttä Kalevi Karmitsaan, ja hän kertoi löytäneensä lisää istuntonauhoilta puhtaaksikirjoitettuja papereita. Voin suositella tutustumista hänen monipuolisiin ja hyödyllisiin terapeutin kotisivuihinsa:
http://www.karmitsa.fi/. Jatkamme edelleen Mihailin antamien tietojen tarkistuksia, joten odotettavissa on lisää tuloksia.



- - -
Koululaisen edellinen elämä

Jyväskylässä ollessani tuli tietoon myös toinen mahdollinen jälleensyntymistapaus. Eräs koululainen oli kuulemma hypnoosissa kertonut olleensa aikaisemmin tanskalainen opiskelija, joka oli aikanaan kuollut syöpään.

Minäkin halusin kokeilla ja sain hänet helposti hypnoosiin. Taannutuksessa hän toisti tarinansa ja aloin kysellä lisää yksityiskohtia. Silloin totesin vuosilukujen vaihtelevan niin paljon, että juttu ei vaikuttanut uskottavalta. Hän kertoi asuvansa kaupungissa nimeltä "Kalregsborg". Suggeroin, että hän kävelee kadulla ja pyysin häntä tarkistamaan katukilvestä kadun nimen. Hän kertoikin näkevänsä kilven ja että nimi oli "Skolegatan".

Kyseistä kaupunkia en ole Tanskasta löytänyt ja "Koulukatu" tuntuu suggestion paineessa keksityltä, joten tapaus tuskin voi olla aito.

maanantai 8. elokuuta 2016

Geller-taivutuksen kansainvälinen tutkimus

Päivitetty 20.6.2017

Israelilaisen Uri Gellerin esiintymiset virittivät kiivaan keskustelun paranormaaleista ilmiöistä vuonna 1974, vähemmän Suomessa kuin monissa muissa maissa. Gellerin vaiheista kerron enemmän jutussa toisaalla täällä. Gellerin innoittamia taivuttajia löytyi runsaasti eri puolilta maailmaa ja lukuisat tutkijat tekivät psi-metallintaivutuskokeita heidän kanssaan.


Tutkijoita ja taivuttajia

Lontoolaisen Birkbeck Collegen kokeellisen fysiikan professori ja osaston johtaja John Hasted on tehnyt monipuolisimmat tutkimukset Geller-taivutuksesta. Gellerin lisäksi hän tutki brittiläisiä lapsitaivuttajia ja muutamia varttuneempiakin. Hän luettelee kirjassaan (Lähde 1, Linkki 1) nimeltä kuusi lapsitaivuttajaa, joiden kanssa hän teki paljon yhteistyötä. Muita brittiläisiä taivuttajia hän nimeää 21, joista osa oli aikuisia. Japanilaisista taivuttajista hän mainitsee nimeltä 10.

Matemaattisen fysiikan professori John Taylor innostui voimallisesti nähtyään Gellerin esityksen ja teki sen jälkeen runsaasti kokeita brittiläisten taivuttajien kanssa. Hän löysi yhteensä 38 brittiläistä vahvaa taivuttajaa. Näistä oli vain neljä aikuisia, yksi mies ja kolme naista. Loput olivat alle 17-vuotiaita, 14 poikaa ja 20 tyttöä, nuorin 7-vuotias. Merkillistä kyllä, seitsemän lapsista oli kehityksessä vakavasti jälkeenjääneitä. Taylor julkaisi tuloksensa hätäisen oloisesti kasatussa moniaiheisessa kuvakirjassa "Superminds" (Lähde 2). Kirjasta puuttuu valitettavan paljon yksityiskohtia kokeiden järjestelyistä ja havainnoinnista.

Taylor kirjoitti myöhemmin kirjan, jossa hän perui kaikki aikaisemmat tuloksensa. Hän totesi, että Geller-metallintaivutusta ei voi olla olemassa, koska ainoa mahdollinen taivutusmekanismi on sähkömagnetismi ja sen hän sulki pois kokeillaan. Epäilen, että hänen oli pakko perua entiset lausuntonsa säilyttääkseen työpaikkansa. Englanninkielisessä Wikipediassa on mielenkiintoisesti vesitetty hänen tutkimuksensa ja persoonansa, vaikka Superminds-kirjassa on sentään melkoisesti selviä näyttöjä aidoista ilmiöistä.

Ranskalaiset metallurgit Charles Crussard ja J. Bouvaist tutkivat ranskalaista monipuolisen työuran omannutta Jean-Pierre Girardia, joka oli lisäksi kirjailija ja harrastelijataikuri. He julkaisivat tuloksensa artikkelissa (Lähde 3), jonka teksti ja piirroskuvat löytyvät linkistä (2). Crussard teki kokeita Gellerin kanssa kahteen otteeseen (Lähde 4).

Italialaiset Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli tekivät yhteistyössä kokeita Bolognan yliopistossa neljän lapsitaivuttajan kanssa. Kopioin aikanaan arkistooni Gellerin sivustolta heidän raporttinsa (Lähde 5), mutta jo silloin se oli muuten maksumuurin takana enkä nyt löytänyt sitä enää haulla netistä.

Israelilainen hammaslääketieteen tohtori H. C. Berendt teki 25 istunnossa kokeita Rony Marcusin kanssa vuonna 1981 ja kertoo niistä kirjassaan (Lähde 6). Yhdessä Israelin parapsykologisen seuran tutkijoiden kanssa hän teki kaksi koesarjaa nuoren eteläafrikkalaisen Ori Sebojan kanssa ja pikku kokeita myös Gellerin, brittiläisen Stephen Northin ja japanilaisen Masuaki Kiyotan kanssa. Lisäksi hän kertoo tuloksista, joita saksalainen H. Bender ja ranskalainen Y. Duplessis saivat aikaan sveitsiläisen Silvion kanssa. Silviota tutki monin kokein myös berniläinen kekseliäiden teknikkojen työryhmä (Lähde 7).

Berendtin kirjan puutteena on se, että hän kertoili tapahtumia sieltä täältä epäjärjestyksessä ja jätti hyvinkin tärkeitä yksityiskohtia kertomatta, kuten esimerkiksi koehenkilöiden iät ja lusikoiden ja haarukoiden koot ja terästyypin.

Teoreettisen fysiikan professori Wilbur Franklin tutki pyyhkäisyelektronimikroskoopilla kolmen Gellerin läheisyydessä katkenneen esineen murtopintoja (Lähde 8, Linkki 3). Katkenneet esineet olivat lusikka, platinasormus ja teräsneula. Mielenkiintoisin tapaus oli mielestäni sormus, josta lisää myöhemmin.

Eldon Byrd teki Gellerin kanssa kokeita kahteen otteeseen Nitinol-muistimetallista valmistetuilla langoilla (Lähde 9, Linkki 4).

Peter Mulacs kertoo lyhyesti metallintaivutuskokeistaan esitelmätekstissä parapsykologian historiasta Itävallassa (Linkki 5).

Psi-taivuttajien kanssa kokeita tehneitä tohtoritason tutkijoita oli vielä paljon enemmän, mutta riittäköön nämä tällä kertaa. Geller-sivustolla on luetteloitu tutkijoita eri maista (Linkki 6). luettelo sisältää yhteensä 17 tutkijaa.

Geller-taivuttajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Heikoimpia olivat sellaiset, jotka onnistuivat vain sillä hetkellä kun seurasivat Geller-ohjelmaa televisiosta tai radiosta. Keskimmäinen ryhmä koostuu sellaisista, jotka saivat ilmiöitä aikaan vain päivän, parin ajan Gellerin esitysten jälkeen. Vahvat taivuttajat onnistuivat ainakin kuukausien ajan aloitushetkestä eteenpäin.

Heikot taivuttajat olivat enimmäkseen aikuisia ja vahvat lähes pelkästään lapsia. Lontoolainen John Taylor huomasi, että 34:n alle 17-vuotiaan vahvan taivuttajan joukosta peräti 7 oli pahasti jäljessä kehityksessään. Suuren ranskalaisen teollisuuskonsernin tieteellinen johtaja Crussard oli heikko taivuttaja. Hän kertoo lähteen (4) haastattelussa valmistautuneensa katsomaan Gellerin esitystä metallinkappale kädessään. Kun se vähän taipui, niin hän kiinnostui tutkimaan asioita tarkemmin.


Taipuminen näkyvissä

Kymmenet Geller-taivutuksen tutkijat ovat omin silmin nähneet taipumisten tapahtuvan, hyvissä olosuhteissa ja äärimmäisen selvästi. Valitettavasti videotekniikka ei ollut 1970-luvun alkupuolella vielä niin yleistä, että videoinnin yrittäjiä olisi ollut riittävästi. Itse olen nähnyt yhdessä useiden muiden paikalla olleiden kanssa toistakymmentä taipumista erittäin selvästi. Kerron kokeistani toisaalla (https://parapsykologia.blogspot.fi/2015/12/omat-metallintaivutuskokeet-1974.html) täällä.

Parapsykologi ja puoliammattimainen taikuri W. E. Cox raportoi tehneensä tunnin ajan kahden kesken kokeita Uri Gellerin kanssa 24.4.1974 (Lähde 10). Gellerin ei pitänyt olla tietoinen hänen taikurintaustastaan. Ensimmäinen koekappale oli teräksinen niin tukeva avain, ettei sitä voinut taivuttaa käsivoimin. Cox painoi tarkistetusti suoran avaimen leveätä päätä lasipöydän pintaa vasten ja piti toisessa kädessään peiliä, jolla katsoi tilannetta alhaaltapäin lasilevyn läpi. Geller siveli kevyesti näkyvää osaa etusormellaan, jolloin avaimen vapaa pää nousi hitaasti ylöspäin noin 6 asteen kulmaan.

Tarkastuksen jälkeen he jatkoivat taivutusta samalla otteella ja noin minuutin kuluessa avaimen pää nousi lisää lopulliseen 12,3 asteen kulmaan. Toinen koekappale oli vähän heikompi avain sinkkiseoksesta. Sen pää nousi samalla tavalla käsitellen vajaan minuutin kuluessa 36 asteen kulmaan. Gellerin kosketus oli koko ajan kevyt eikä Cox todennut mitään huijaukseen viittaavaa missään vaiheessa. Metalliopillisissa tutkimuksissa rakenteissa ei havaittu mitään poikkeavaa verrattuna vastaavaan voimalla taivuttamiseen.

Charles Crussard käytti yhdessä kokeessa Gellerin koekappaleena neliöpoikkipintaista 1x1 cm paksuista neliösauvaa, joka oli valmistettu pehmeästä alumiinista (Lähde 4). Hän piti itse kiinni sauvan toisesta päästä ja Geller sai hangata vapaata osuutta. Sauvan pituudesta ei ole mainintaa, joten taivutuskulmaa ei voi laskea, mutta Crussard näki kappaleen käyristyvän niin, että taipumaksi tuli 2 cm.

Samalla tavalla jatkettaessa syntyi toinen taipuma, joka oli 4 cm. Merkittävä seikka on se, että taipumat eivät olleet samassa tasossa. Taivutustason muuttaminen alkuperäisestä olisi voimalla taivutettaessa vaatinut sauvan pyörähtämisen estämistä hyvin voimakkaalla otteella, esimerkiksi viilapenkissä. Crussard vakuuttaa, ettei hän tuntenut mitenkään merkittävää voimankäyttöä kiinni pitäessään. Taivutukseen kuluneesta ajasta ei ollut mainintaa.

Berendtin kokeissa (Lähde 6) yksi Marcusin parhaista näytöistä oli lusikoiden kiertäminen: hän piti toisella kädellään lusikkaa varresta pystyasennossa ja teki kiertäviä liikkeitä pesän ympäri 5-8 cm etäisyydellä, jolloin lusikka kiertyi ohuimmasta kohdastaan pituusakselinsa ympäri noin 120 astetta. Eräässä istunnossa hän sai kolme teelusikkaa ja yhden ruokalusikan kiertymään tällä menetelmällä, pöydän ääressä ja katsojien ollessa ympärillä. Kiertymisten filmaaminen tuotti suuria vaikeuksia, mutta joskus se kuitenkin onnistui. Vaikeuksien syyksi Berendt kertoo Marcusin menettäneen onnistumiseen tarvittavan tietynlaisen mielentilan kuvauksen valmistelujen vuoksi. Marcus sai aikaan hyvin monia taipumisia näkyvissä, mm. katsojat näkivät lusikan taipuvan itsekseen hänen avokämmenellään.


Lujat koekappaleet

Lujien koekappaleiden käyttö vaikeuttaa huijausta, koska niitä ei voi helposti taivuttaa salaa. Taikurit näyttävät mielellään käyttävän esityksissään kahvilusikoita ja pikku haarukoita ruokalusikoiden sijasta.

Eräässä kokeessa Crussard (Lähde 4) antoi Gellerille 6 mm paksuisen piikiekon käsiteltäväksi. Geller ei tietänyt, mikä aine oli kyseessä. Hän piti kiekkoa kämmentensä välissä ja keskittyi. Äkkiä hän huudahti ja avasi kämmenensä. Piikiekko oli hajonnut sirpaleiksi ja yksi siru oli tehnyt verta vuotavan haavan. Kiekko oli ollut ehjä silloin kun se peittyi näkyvistä kämmenten väliin.

Tarkistuskokeissa ilmeni, että kiekkoa ei olisi saanut hajalle kämmenten välissä vaikka mukana olisi ollut kova apukappale keskittämässä voimaa. Aine oli niin haurasta, että hajoaminen sirpaleiksi oli normaali murtumistapa.

Lähteen (3) mukaan Girard taivutti 17 mm paksuisen ja 300 mm pituisen pyörötangon, joka oli erkautuskarkaistua alumiiniseosta. Taivutus tapahtui neljässä vaiheessa siten, että lopputuloksena oli loivahko taipuminen keskialueelta noin 17 asteen kulmaan. Kahdessa viimeisessä vaiheessa Girard piti tangon päästä kiinni oikealla kädellään ja yritti saada taivutusvaikutusta pitämällä vasenta kättään noin 5 cm tangon keskikohdan yläpuolella. Paikalla oli ainakin kaksi valvojaa ja nämä voivat selvästi havaita taipumisen silloin kun se tapahtui. Tanko oli niin luja, että alustavissa kokeissa oli löytynyt vain yksi 140-kiloinen mies, joka oli saanut siihen 0,6 mm vaatimattoman taipuman käsivoimilla.

Lujina koekappaleina voidaan pitää myös tukevia avaimia, lantteja ja lusikoiden pesiä, joista lähes kaikkien taivuttaminen paljain käsin edellyttää kappaleen pehmenemistä.


Metallin pehmeneminen

Lontoolainen Hasted antoi Gellerille erään tytön taivuttaman teräslusikan. Geller tarttui siihen päästä, koskettamatta taipunutta kohtaa. Taivekohta muuttui pehmeäksi niin, että sekä Geller että Hasted lusikan päistä kiinni pitäen aivan helposti taivuttivat lusikkaa edestakaisin. Hasted ei halunnut katkaista sitä kokonaan ja asetti sen pöydälle. Kun hän muutaman minuutin kuluttua liikautti lusikkaa, niin se katkesi. Murtokohta oli selvästi ohueksi kuroutunut. Teräs ei normaalisti koskaan kuroudu taivutuksessa. (Lähde 1, sivu 16 ja Linkki 1, kohta 2)

Hasted kertoo nähneensä lapsen taivuttavan lusikoiden pesiä. Tuoreempina tapauksina voidaan mainita parapsykologian tutkija Dean Radinin lusikka (Linkki 7) ja skeptikko Michael Shermerin videolla näkyvä lusikan pesän taivutus (Linkki 8). Kumpikin näistä tapahtui ns. "spoon bending partyn" yhteydessä. Kuvassa (1) on kaappaus Shermerin videolta, ja siinä näkyvä terävähkö kulma on lusikan pesän taipunut reuna.

Kuva 1. Shermerin taivuttama lusikan pesä.

Taylorin kirjassa on kuva, jonka sanotaan esittävän kynnen jälkiä pehmenneessä terästangossa (Kuva 2, Lähde 2, sivu 160). Tapansa mukaan Taylor ei kerro lähdetietoja eikä muitakaan yksityiskohtia pelkän kuvatekstin lisäksi.


Kuva 2. Vapaa käännös Taylorin kuvatekstistä: Terästanko, jonka 15-vuotias poika taivutti käsissään 10 asteen kulmaan. Lovet ovat jälkiä, jotka poika painoi kynsillään plastisessa tilassa olleeseen tankoon.


Mittauksia

John Hasted kertoo kirjassaan laajasti vuosia kestäneistä tutkimuksistaan.  Hän muun muassa liimasi koekappaleina toimineisiin avaimiin pieniä jännitysvenymäliuskoja, joista piirturin avulla voi seurata millaisia jännityksiä ja mahdollisia taipumia syntyi ajan kuluessa. Häiriöjännitteiden vähentämiseksi Hasted opetti ainakin yhden pojan vaikuttamaan kappaleisiin kauempaa siten, että he eivät saaneet missään vaiheessa koskettaa niitä.

Piirturinkäyrät osoittivat jännityksen esiintyvän yleensä alle sekunnin pituisina pulsseina, joiden alkaminen oli äkillinen. Pulssisarjojen pituus voi harvemmin olla jopa kymmenen sekuntia.  Jännityspulssit esiintyivät hyvin epäsäännöllisesti sekä muotonsa että voimakkuutensa suhteen. Toisinaan koekappaleeseen ei tullut havaittavia pysyviä muodonmuutoksia mutta toisinaan se voi jopa katketa. Muita jännitysvenymäliuskoilla mittauksia ja piirturitulostuksia tehneitä tutkijoita olivat ainakin Bersani ja Duplessis.

John Taylor teki Gellerin kanssa kokeen, jossa hän kiinnitti metalliliuskan toisesta päästään kirjevaa'an punnitusalustaan. Kun Geller siveli ulos pistävän vapaan pään yläpintaa, niin Taylor tarkkaili painon osoitinta koko ajan. Vaaka osoitti enintään 20 g painoa ja liuska taipui noin 10 astetta vastoin siveltyä pintaa eli ylöspäin.  Lisäksi vaa'an osoitin taipui noin 70 astetta. Kokeen tulos näkyy kuvassa (3).
Kuva 3. Gellerin taivuttama koeliuska ja kirjevaa'an osoitin.


 Metalliopillisia erikoisuuksia

Yhdysvaltalainen fysiikan professori Wilbur Franklin raportoi tapauksesta, jossa platinasormus katkesi yhdestä kohdasta tarkkailijan kämmenten välissä Uri Gellerin kanssa tehtyjen kokeiden yhteydessä.  Sen jälkeen Geller otti sormuksen käteensä ja taivutti siitä helpon näköisesti palasen irti.

Ensimmäisen katkeamisen yhteydessä syntyneessä murtopinnassa oli hyvin epätavallinen rakenne.  Osa pinnasta oli kuin se olisi syntynyt pitkäaikaisessa vetojännityksessä lähellä platinan sulamispistettä. Vieressä oli hauraan murtuman alue, jollaista voi platinalla syntyä vain absoluuttisen nollapisteen läheisyydessä, lämpötilassa noin -270 Celsiusastetta. Tällaisen yhdistelmän aikaansaaminen vaatisi huippulaitteita ja huippuosaamista, mikä ei kyseisessä tilanteessa ollut mahdollista. Skeptikot ovat kertoneet, että kyseessä olisi ollut juotoskohta. Kuvassa (4) näkyvä murtopinta on niin epätasainen ja epämuotoinen, että se tuskin on voinut olla juotospinta. Lisäksi tietenkin on sinänsä ihme, että sormus katkeaa ilman työkaluja.

Kuva 4. Naisen kämmenten välissä katkenneen platinasormuksen murtopinta. Alkuperäinen kuvateksti on harhaanjohtava.

Yhdysvaltain laivaston fyysikko Eldon Byrd antoi Gellerin yrittää vaikuttaa 0,5 mm paksuisiin nitinol-metalliseoksesta valmistettuihin langanpätkiin. Nitinol on esimerkki niin sanotuista muistimetalleista, jotka kylmemmässä lämpötilassa tehdyn muokkauksen jälkeen palautuvat alkuperäiseen muotoonsa, kun ne lämmitetään kullekin seokselle sopivaan korkeampaan lämpötilaan.

Vuonna 1973 Geller taivutti mutkan noin 125 mm pituiseen Nitinol-lankaan ja jatkokokeissa 1974 kahteen 100 mm pituiseen lankaan. Byrd piti tiukasti kiinni langan kummastakin päästä ja Geller hankasi kevyesti keskikohtaa. Ohueen lankaan olisi tietenkin saanut helposti mutkan taikurin näppäryydellä, jos sen olisi saanut omiin käsiinsä. Kun langat upotettiin kiehuvaan veteen, niin niiden olisi normaalisti pitänyt oieta suoriksi. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Pysyvän mutkan aikaansaamiseksi lankoja olisi pitänyt hehkuttaa pitkähkön ajan vähintään 500 Celsiusasteessa.

Muistimetallia voi taivuttaa pysyvästi milloin hyvänsä ylittämällä tietyn kriittisen muokkausasteen. Skeptikko Martin Gardner väitti (Lähde 12), että Byrdin koejärjestelyt olivat puutteelliset ja että koekappaleet olisi voitu esimerkiksi vaihtaa. Myöhemmin Byrd on täsmentänyt, että kaikki koepätkät merkittiin yksilöllisesti ja ne olivat tunnistettavissa.

Crussard ja Bouvaist tekivät kokeita ranskalaisen J. P. Girardin kanssa. Hänen valvomassaan kokeessa vuonna 1976 Girard yritti vaikuttaa kahteen koesauvaan, jotka oli valmistettu ruostumattomasta austeniittisesta 18 % Cr/8 % Ni -tyyppisestä teräksestä. Sauvojen pituus oli 85 mm, keskikohdan halkaisija oli 7 mm ja päissä oli 12 mm paksuiset osuudet vetokoneeseen kiinnitystä varten (Lähde 3). 18/8-tyyppinen teräs ei ole magneettinen hehkutuksen jälkeen, mutta kylmämuokkauksessa se karkenee osittain ja tulee magneettiseksi.

Kokeet kuvattiin videokameralla. Aluksi sauvat todettiin ei-magneettisiksi ja niiden suoruus tarkistettiin pyörittämällä niitä pöydällä. Sitten Girard otti kutakin sauvaa vuorollaan päästä kiinni, työnsi sen lasiputkeen ja sulki putken avoimen pään tulpalla. Hän piti putkea vasemman kätensä avokämmenellä, keskittyi jonkin aikaa ja antoi sitten putken Crussardille.

Tarkistuksissa todettiin, että ensimmäinen sauva oli heikosti taipunut keskivaiheilta ja toinen oli edelleen suora. Hämmästyttävintä oli se, että ensimmäisen sauvan toinen paksu pää oli magneettinen ja toisen, suoran sauvan ohuempi osuus oli myös magneettinen aivan pään vieressä. Nämä kohdat olivat kuin vahvasti muokattuja, vaikka mitään muodonmuutosta ei näkynyt. Kaiken lisäksi "muokkaus" oli tapahtunut sopimattomassa kohdassa niin että sen toteuttamiseen olisi tarvittu erittäin vahvoja työkaluja.

John Hasted valmisti erikoisseoksesta hauraita koesauvoja, joiden poikkipinta oli 6x8 mm. Niitä ei normaalisti saanut taipumaan huoneenlämpötilassa ilman, että ne saman tien katkesivat, eli käytännössä niiden taivuttaminen vastasi lasisauvojen taivuttamista. Kaksi hänen nuorista koehenkilöistään kuitenkin sai sauvoihin 135, 100, 67, 62, 40 ja 34 asteen taipumat (Lähde 1, sivut 39-41, Linkki 1, kohta 4). Monissa hänen koekappaleissaan, esimerkiksi ruokalusikoissa, oli niin teräviä taipumia, että lusikka normaalisti olisi katkennut niin rajussa muokkauksessa.

Toisinaan mainittu metallia haurastavien aineiden käyttö ei ole mikään ongelma, sillä se on helposti tunnistettavissa koekappaleista. Mahdollisessa murtokohdassa ei tapahdu metallin venymistä eikä kuroutumista ohueksi ja aineiden jäänteet voidaan analysoida kemiallisesti.


Taipumismekanismi

Taipumismekanismista ei ole löytämäni aineiston mukaan saatu mitään selvyyttä.  Mikään tunnettu energia ei selitä ilmiöitä. Koekappaleen kuumenemisesta olen löytänyt kirjallisuudesta vain yhden esimerkin. Teräs, alumiini, kupari jne. vaativat pehmetäkseen niin korkean lämpötilan, että niiden kuumuudella pehmentäminen käsissä olisi mahdotonta.

Metallin pehmeneminen ei voi olla yksinomainen selitys taipumiselle tapauksissa, joissa kukaan ei koskettanut kappaletta sen taipuessa tai kun kappaleesta pidettiin kiinni taipumiskohdan ulkopuolelta eikä siihen kohdistettu vähäistäkään voimaa. Gellerin aikaansaamat taipumiset tapahtuivat useimmiten siihen suuntaan, että kappaleen sivelykohdasta tuli taipuman sisäsäde.

Yhteenvetona kymmenien koekappaleiden metalliopillisista tutkimuksista on havaittu, että lähes aina käsittelyjäljet ovat vastanneet huoneenlämpötilassa tapahtunutta voimalla muokkaamista. Austeniittisen teräksen työstökarkeneminen on siitä hyvin selvä näyttö. Myös suhteellisen harvoja poikkeustapauksia on, kuten edellä on kuvattu.

Ainoa asia, mikä taipumismekanismista voidaan varmuudella todeta on se, että Geller-taivutuksella on jotakin tekemistä ihmisen psyyken kanssa. Rauhoittavaa on, että toistaiseksi ei ole havaittu taivuttamisen olevan tekijälleen välittömästi haitallista toimintaa.


Skeptikkojen näkökannat

Skeptikkojen yleinen väite on, että taikurit pystyvät helposti tekemään poikkeuksetta kaikki samat temput kuin Geller ja muut taivuttajat ovat tehneet. He eivät kuitenkaan ole esittäneet eivätkä pyydettäessäkään osaa esittää riittäviä todisteita tämän väitteen tueksi. Kuka taikuri esimerkiksi on taivuttanut avaimen tilanteessa, jossa se on ollut omistajansa kädessä tai pöytää vasten painettuna? Kuka taikuri on taivuttanut suhteellisen lujan tangonpätkän, kun kokeenjohtaja on pitänyt kiinni sen toisesta päästä? Vaikka taikuri ei ole hetkeksikään saanut kappaleita omaan haltuunsa?

Tankojen taivuttamisen skeptikot kuittaavat aina sillä, että tanko on ollut jo etukäteen taivutettu ja sitä käsissään pitävä taikuri vain huomaamattomasti kääntää sitä siten, että alun perin suorana nähdyn tangon taipuma kääntyy näkyviin. Tositilanteessa kokeenjohtajat kuitenkin ovat aina tarkistaneet tangon suoruuden kokeen alkaessa.

Kuka taikuri on saanut kappaleita taipumaan ja katkeamaan silloin, kun ne eivät ole olleet heidän käsissään, vaan muut ovat pitäneet niitä, ja kaikki paikalla olleet ovat nähneet kappaleiden olleen alun perin ehjiä tai vähemmän taipuneita. Kuka taikuri on saanut teräksen pehmenemään? Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Skeptikot selittävät, että juuri tutkijat ovat kaikkein helpoimmin huijattavissa, koska he ovat tottuneet siihen, että luonto ei huijaa. Tässä skeptikot kuitenkin sivuuttavat sen seikan, että tutkijat osaavat ammattitaidollaan tutkia kappaleet ennen ja jälkeen ja he osaavat tehdä sellaisia koeasetelmia, joissa huijausyritys tulisi helposti esiin.

Skeptikon ja parapsykologian tutkijan ero omaan kokemukseen suhtautumisessa näkyy Shermerin ja Radinin välillä: Shermer vain totesi itsellään olleen lusikan pesän taipuessa paljon adrenaliinia ja jätti asian siihen, mutta Radin ihmetteli kovasti ja kokeili lusikoiden pesän taivuttamista myöhemmin uudelleen tietenkin tuloksetta.

 Skeptikot eivät tunne nimeksikään Geller-taivutuksen aineistoa ja lapsista mainittaessa he säännöllisesti kääntävät puheen Gellerin huijaamisiin. Metalliopillisen näytön merkitys ei ole vielä auennut skeptikoille. Siitä on surkuhupaisa esimerkki linkissä (9). Siinä metalliopin tutkijat Crussard ja Bouvaist vastasivat Martin Gardnerin aikaisempaan arvosteluun tieteellisen pätevästi perustellen, mutta Gardner pysyi edelleen tiukasti taikurilinjalla, hänelle tyypillisellä hyökkäävällä ja vastapuolta halventavalla tyylillään.

Skeptikkojen kirjoittamista artikkeleista ja kirjoista saa huomattavan virheellisen kuvan siitä, mitä kaikkea taivutusilmiöstä on kirjoitettu.  Todistusvoimaisimpia tapauksia ja yksityiskohtia vältellään niin järjestelmällisesti, että toisinaan joutuu ihmettelemään, riittääkö pelkkä vahva vakaumus selitykseksi vai tarvitaanko lisäksi annos älyllistä epärehellisyyttä. Kriittinenkin arvostelu on tietenkin aina tervetullutta siinä määrin, kuin se saa aikaan kehitystä tutkimusmenetelmissä.

Skeptikkotaikuri James Randi ilmeisesti piti Gelleriä pahimpana vihollisenaan, koska hän kirjoitti kokonaisen kirjan tätä vastaan (Lähde 11). Kirjan lupaavasta nimestä huolimatta siinä tuskin kuitenkaan kerrotaan totuutta Gelleristä. Randi ja Geller kuluttivat suuria rahasummia oikeudenkäynteihin toisiaan vastaan, ja muistaakseni kumpikin on julistautunut näiden voittajaksi. Martin Gardner ja Randi ovat värittämisen lisäksi myös suoranaisesti valehdelleet parapsykologiaa arvostellessaan. Tämän väitteen paikkansapitävyyden voi saada selville vertailemalla heidän tekstejään alkuperäislähteisiin.


Nykytilanne

Olen yllä esittänyt vain mitättömän osan kaikesta materiaalista, mitä arkistoihin on jäänyt käytettäväksi. Useita kymmeniä ja ehkä satoja yksittäisiä kokeita jäi kertomatta. Valitettavasti kovin harvat ovat tietoisia tällaisen aineiston olemassaolosta.

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä viidenkymmenen vuoden aikana on vahvistanut tämän asenteen olemassaolon ja Uri Geller on suuren yleisön silmissä tuomittu pelkäksi huijariksi.

Valitettavasti Geller näyttää viime vuosina siirtyneen pelkälle temppulinjalle. Tutkijoiden kanssa tehdyistä kokeista ei ole tietooni tullut mitään uutta, ja Suomessa vuonna 2017 näkemäni esitys oli pelkkä taikurishow, johon oli hyvin valmistauduttu. Tarkka videokuvaus jopa toi esiin yhden todisteen huijauksesta, vaikka Geller varsin hyvin osasi varoa sopimatonta kuvaamista.

Hyvin näkyvissä tapahtuneiden taivutusten onnistuneista filmaamisista ja videoinneista kerrotaan siellä täällä, mutta en ole nähnyt niistä esitettävän muuta kuin satunnaisia ja epäselviä lyhyitä pätkiä ilman tapahtumien selityksiä. Tarvittaisiin videoaineiston kokoamistyö, jonka jälkeen olisi katsottavissa riittävän pitkiä jaksoja, joiden taustat tutkittaisiin ja selitettäisiin yksityiskohtaisesti.

Parapsykologian valtavirran tutkijoiden toiminta Geller-taivutuksen suhteen on ollut katastrofaalista. Tutkijat ovat useimmiten ihmistieteiden edustajia ja heidän aikanaan itse satunnaisesti tekemänsä kokeet olivat puutteellisia järjestelyiltään. Heidän ei olisi pitänyt yrittää ilman apua tehdä sellaista, mitä eivät hallinneet.

Metallintaivutusta yritti lisäksi järjestelmällisesti tutkia laboratoriossa kaksi kokematonta ja herkkäuskoista tutkijaa, joita kaksi nuorta amatööritaikuria huijasi Randin johdolla, jopa yöllistä laboratorioon murtautumista hyväksi käyttäen. Seurauksena oli ajan ja rahoituksen tuhlaamisen ja uskottavuuden menettämisen takia täydellinen fiasko, "Project Alpha", josta kerron toisaalla täällä. Parapsykologit eivät edes jälkikäteen ole selvittäneet asioita kunnolla, vaan aivan yleisesti uskovat kritiikittä skeptikkojen tarinat.

***


Kirjallisuuslähteet

1. John Hasted (1981): The Metal-benders. Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus   on linkissä (1)]
2. John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, Inc. (183 sivua)
3. C. Crussard, J. Bouvaist (1978): Étude de quelques déformations et transformations apparemment
anormales de métaux. Mémoires Scientifiques. Revue Métallurgie - Fevrier 1978 (Linkki 2)
4. François de Closets (1975): Les premières expériences scientifiques sur "l'effet Uri Geller".
Sciences et Avenir 1975, novembre
5. Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli (1983): Observations on selected Italian mini - Gellers.           Psychoenergetics, 1983, Vol. 5, pp. 99-128
6. H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau (160 sivua)
7. Bernhard Wälti (1978): Die Silvio-Protokolle 1976-1977. Zeitschrift für Parapsychologie und         Grenzgebiete der Psychologie, Jg. 20, Nr 1
8. Wilbur Franklin (1976): Metal Fracture Physics Using Scanning Electron Microscopy and the         Theory of Teleneural Interactions. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [tekstiosa linkissä 3]
9. Eldon Byrd (1976): Uri Geller’s Influence on the Metal Alloy Nitinol. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [Linkki 4]
10. W. E. Cox (1974): Note on some experiments with Uri Geller. The Journal of Parapsychology
Volume 38, Number 4, December
11. James Randi (1975/1982): The Truth About Uri Geller. Prometheus Books (235 sivua)
12. Martin Gardner (1977): Geller, Gulls and Nitinol. Humanist – May/June 1977


Linkkejä

1. John Hasted: The Metal-benders [lähde 1 ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

2. Crussard-Bouvaist-artikkeli [lähde 9 ilman valokuvia]
http://psiland.free.fr/dossiers/parapsy/pk/girard/girard1.html

3. Wilbur Franklin [Lähde 8 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/metal-fracture-physics-using-scanning-electron-microscopy-and-the-theory-of-teleneural-interactions/

4. Eldon Byrd ja Nitinol [Lähde 9 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/uri-gellers-influence-on-the-metal-alloy-nitinol/

5. Peter Mulacs:
http://www.parapsychologie.info/history.htm

6. http://www.urigeller.com/metal-bending-research-around-world/

7. Dean Radin, lusikan pesän taivutus:
http://www.deanradin.com/spoon.htm

8. Michael Shermer on Spoonbending:
https://www.youtube.com/watch?v=h3X9h1WlQpA

9. Parapsychology & Physics
http://www.nybooks.com/articles/1980/12/18/parapsychology-physics-1/

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Omat metallintaivutuskokeet 1974

Erottelin tämän omaksi kokonaisuudekseen, koska kansainvälinen yhteenveto kasvoi liian pitkäksi ja monimutkaiseksi, ks. Uri Geller ja metallioppi. Omia kokeitani on myös jutuissa Kuinka ne lusikat taipuivatkaan ja Lusikantaivutus vuonna 2006.


Harrin taivuttamat koeliuskat ja alla/vieressä vapaasti käsivoimin taivuttamani vertailukappaleet. Taivutussäde on suurin vahvasti muokkauslujittuvalla austeniittisella teräksellä ja pienin alumiinilla, joka ei muokkauslujitu huoneenlämpötilassa. Liuskan paksuuden vaikutus taivutussäteeseen on päinvastaiseen suuntaan.

Uri Gelleristä alkoi tihkua tietoja Suomeen vuoden 1973 lopulla. Tietojen mukaan tämä silloin 26-vuotias entinen israelilainen laskuvarjosotilas pystyi taivuttamaan metalliesineitä sivelemällä niitä kevyesti sormillaan tai jopa vain katsomalla niitä. Kun hän oli esiintynyt BBC:n radio-ohjelmassa, niin myös lähiseudun kuulijoiden kotona oli taipunut avaimia, lusikoita ja muita pikkuesineitä. 

Vuoden 1974 alussa Geller oli kiertueella ympäri maailmaa ja esiintyi myös Suomen televisiossa, perjantaina 25.1.74. Perjantai-illan ohjelmassa Geller esitti telepatiaa arvaamalla piirroskuvien sisältöä sekä yritti käynnistää pysähtyneitä kelloja ja taivuttaa kahvilusikkaa. Kellojen käynnistymisen todistusvoima on yleensä pieni enkä tässä yhteydessä ota kantaa myöskään Gellerin telepatiakokeisiin. Lusikka näytti taipuvan hyvin kevyesti ja katkesi lopulta kokonaan. 

Geller ennusti, että myös Suomessa katselijoiden kotona tapahtuisi yhtä ja toista. Ennustus osoittautuikin oikeaksi, sillä kodeissa kerrottiin tapahtuneen metalliesine- ja kelloilmiöitä hänen televisioesiintymisensä aikana ja jälkeen. Television puhelinvaihde meni tukkoon innokkaiden soittajien ilmoituksista. Valitettavasti arkistossani ei ole yksityiskohtaisia kertomuksia tapahtumista, mutta niitä on talletettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.

Lehtiartikkeleiden ja jossakin määrin myös onnellisten yhteensattumien avulla sain tiedon kahdesta taivuttajapojasta. Kumpikin oli Gellerin esiintymisiltana hänen esimerkkinsä innoittamana kokeillut lusikan taivuttamista ja vanhempien ällistykseksi onnistuivatkin siinä. En mitenkään voinut uskoa, että sellainen taivuttaminen olisi mahdollista, mutta koska aihe koski ammattialaani, niin päätin yrittää tutkailla asiaa. Sainkin yhteyden poikien perheisiin ja pääsin tekemään kokeita heidän kanssaan.


Samy

Samy-poika oli tuolloin 9-vuotias reipas nuorimies. Hänen 11-vuotias isosiskonsa Henny kuvaili Apu-lehdessä 9/1974 Samyn taivuttajauran alkua seuraavasti:

Hän istui olohuoneen tuolissa 15. helmikuuta 1974 kun silmänkääntäjäohjelma tuli, hänellä oli teelusikka kädessään, jota hän unohtui hieromaan. Myös minä koitin ja tosin pelästyin kun Samy huusi "hei, tää on ihan vänkkä". Sitten hän jatkoi hieromista ja vähän tökkäs lusikan päätä ja yksi kaksi se oli katki. Samy meni ottamaan uuden lusikan ja myös sen lusikan kävi köpelösti. Sitten Samy meni äidille näyttämään ja äiti antoi vielä yhden lusikan mutta ei enempää.

Olin mukana Gellerin toisella Suomen käynnillä ja tunnistin Samyn ja hänen äitinsä Apu-lehden kuvista. He kertoivat lehden jutun pitävän paikkansa ja olivat suostuvaisia jatkokokeisiin. Valmistelin koekappaleikseni Samya varten lusikoita, ruokailuveitsiä ja teräslankaa sekä paljaana että muovipäällysteisenä. Paras keksintöni olivat  pikateräksisistä käsirautasahanteristä tehdyt ohuet liuskat jotka olivat erittäin kovia mutta viattoman näköisiä sen jälkeen, kun olin hionut  teristä hampaat ja maalin pois.

Samy tuli 29.5.1974 äitinsä kanssa silloisen työpaikkani metallurgiseen laboratorioon kokeita varten, mukana trumpetti ja valikoima kotona taivutettuja lusikoita. Laitoimme teräslangan vetokoneeseen vedon alaiseksi ja Samy yritti pehmittää sitä sivelemällä niin että se antaisi periksi. Odotettua mitattua näyttöä ei saatu, koska Samy valitti saavansa kuormituspumpun tärisyttämästä langasta sähköiskuja ja lopetti yrittämisen alkuunsa.

Taivutuskokeissa oli parempi menestys. Samy taivutti kaksi teelusikkaani ja yhden ruokalusikan, kaikki yli 90 asteen kulmiin. Hän istui pöydän ääressä ja me 6-7 katsojaa seisoimme ympärillä.  Lusikat olivat koko taivutustapahtuman ajan erittäin hyvin katsojien näkyvissä pöytätason yläpuolella. Samy piti lusikan pesää vasemman käden peukalon ja etusormen päiden välissä ja hiersi kevyesti ohuinta kohtaa oikean käden peukalolla ja etusormella.

Taipuminen oli niin hidasta, ettei sen kulkua voinut selvästi havaita. Kuitenkin jo puolessa minuutissa syntyi useiden asteiden taipumia. Onnistunut taivutus kesti yleensä 10-15 minuuttia.  Taivekohta syntyi aina oikean käden peukalon kohdalle ja suunta oli peukalosta poispäin. Samylla oli toisinaan tuntemus, että sormet ikään kuin vähän upposivat metalliin silloin kun se alkoi taipua. Hänen ei tarvinnut ponnistella taivuttaakseen eivätkä yritykset selvästikään väsyttäneet häntä.

Rautasahan teräliuskoihin Samy ei saanut mitään näkyvää vaikutusta aikaan, vaikka ne olisivat vaatineet vähän pienemmän taivutusvoiman kuin se taipunut ruokalusikka.  Mukana tuodussa trumpetissa oli matala pehmeärajainen painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Äiti kertoi, että Samy aina varmuuden vuoksi soitti trumpettia sormikkaat kädessä, ettei se menisi pahemmin rikki. Trumpetin lisäksi Samylla oli silloin tällöin tapahtunut muitakin ilmiöitä vahingossa. Haarukka tai lusikka oli retkahtanut ruokaa suuhun nostaessa ja hunajavettä sekoittaessa kahvilusikan pesä oli kilahtanut irralleen mukin pohjalle.


Harri

Kauhavalainen Harri-poika oli 8-vuotias silloin, kun hän alkoi taivuttaa lusikoita. Seura-lehdessä 21/1974 hänen taivutusuransa alkua kuvataan seuraavasti:

Isä katseli sitä tv-ohjelmaa, äiti ja Harri jo nukkuivat. (. . .) Asiasta puhuttiin kuitenkin jälkeenpäin. Harri kuuli siitä ja pyysi äidiltä lusikkaa:
 - Senkus hinkkaat, siinähän pääsiäisehtoos kuluu, kertoo äiti vastanneensa.
Harrin sivelemä lusikka taipui! Kaikki muutkin yrittivät, mutta vaikka he olisivat kuinka sivelleet lusikan vartta, mitään ei tapahtunut. Myöhemmin Harri totesi omaavansa kyvyn taivuttaa lusikkaa sivelemättä sitä, vain kosketuksen ja ajatuksen voimalla.

Kävin tekemässä kokeita Harri-pojan kanssa hänen kotonaan 9.6.1974. Runsaan kahden tunnin aikana Harri taivutti kaksi ruokalusikkaani, yhden uushopeisen teelusikan, kolme rautasahan teräliuskaa, perheen oman lusikanmuotoisen soppakauhan ja kärpäslätkän varren. Hän oli selvästi "vahvempi" taivuttaja kuin Samy, koska rautasahanterätkin menivät kevyesti ja soppakauha oli hänen suosikkinsa taipuen nopeasi ja selvästi.  Ruokailuveitsi ei kuitenkaan taipunut.

Harrin tyyli oli sikäli erilainen, että hän vain piti esineitä puoliksi piilossa käsissään ilman sivelyliikkeitä ja ne taipuivat äkillisesti ehkä 1-2 sekunnin pituisin nykäyksin. Me katsojat emme havainneet nykäyksiä, vaan Harri kertoi niistä. Kuinka ollakaan, myös Harrin käsittelyssä kappale taipui aina oikean käden peukalon kohdalta ja peukalosta poispäin. Ilmiö käynnistyi yleensä 0,5-10 minuutissa. Mitään ei tiettävästi tapahtunut itsestään tai vahingossa, vaan hänen täytyi aina haluta taipumista. Isän kertoman mukaan suurempien kappaleiden käsittely voi nostaa hien Harrin otsalle ja hän toisinaan myös väsyi.


Lisäkokeita

Poikien kanssa tekemäni kokeet oli tarkoitettu vain alustaviksi tutustumisiksi sen tarkistamiseksi, että oliko heillä tosiaan erikoisia taivutuskykyjä. En pitänyt tapahtumista minuuttipöytäkirjaa enkä ottanut edes valokuvia, kun minulla ei ollut siihen aikaan vielä omaa kameraa. Tein kuitenkin tapahtumista tuoreeltaan lyhyet muistiinpanot, joten muistot eivät ole päässeet kultaamaan sitä mitä me runsaat kymmenen henkilöä koimme. Tarkoitukseni oli sitten jatkossa järjestää kunnolla dokumentoituja järjestelmällisesti toteutettuja kokeita.

Lusikat muokkautuvat valmistuksen yhteydessä aika epämääräisesti, joten ajattelin tarvittavan yksinkertaisempia koekappaleita tarkempia mittauksia ja päätelmiä varten. Leikkasin poikia varten metallilevyistä 120 x 8 mm kokoisia koeliuskoja seuraavasti:
- ruostumaton austeniittinen teräs, paksuus 2 mm
- pehmeä hiiliteräs, paksuus 2,5 mm
- pehmeä alumiini, paksuus 3 mm

Myöhemmin vuonna 1974 lähetin kummallekin pojalle noiden kolmen koeliuskan sarjan. Liuskat olivat sen verran lujia, että mikään niistä ei olisi taipunut poikien paljaissa käsissä kuin enintään hyviin näkyvin ottein ja ponnistuksin. Sain vanhempien valvonnassa taivutettuja liuskoja takaisin vain Harrilta.

Samyn äiti kertoi, että taivuttaessaan yhtä koeliuskaani Samy hätääntyi ja sanoi liuskan tarttuvan sormiinsa kiinni. Hän heitti liuskan lattialle eikä enää sen jälkeen suostunut yrittämään enempää. Eteenpäin-lehdessä 31.12.1974 oli artikkeli Samysta ja siinä kuva, jossa suorat koeliuskani näkyivät. Kuvatekstinä oli:

Tällaisia eri koostumusta olevia teräspuikkoja Samy taivutteli syksyllä, jotta hänen "taikuutensa" saataisiin selvitetyksi, mutta teräksen hieromisesta aiheutuneen voimakkaan reaktion takia kokeet on toistaiseksi keskeytetty.

Toisessa edellä olevan jutun kuvassa on melkein suoraan kulmaan taivutettu suurehko teelusikka Samyn kädessä ja kuvatekstin mukaan se taipui kymmenessä sekunnissa. Tässäkin tapauksessa tuli esiin yleinen psi-ilmiöiden välttelevyys kunnollisen dokumentoinnin saamisen suhteen – lusikka taipui helposti, mutta koekappaleet eivät taipuneet. Valitettavasti en tiedä säilyneen yhtäkään valokuvaa, jossa lusikka näkyisi Samyn tai Harrin taivutusotteessa.

Harrin taivutuskyvyt alkoivat noihin aikoihin hiipua. Television kuvausryhmä kävi hänen kotonaan, mutta mitään ei taipunut edes ikkunan takaa kuvatessa. Kummallekin pojalle alkoi kehittyä vastenmielisyys taivuttamista kohtaan, ja siihen ne taivuttamiset ja tutkimukset loppuivat. Mitään selitystä taivutusilmiöille niiden syistä ei saatu. Sekä Samy että Harri olivat aikanaan kaikkien mielestä tavallisia koululaisia ilman erikoisia harrastuksia tai ajatuksia.


Tuloksia ja päätelmiä

Kokeissani oli mielestäni kaksi erittäin hyvää todistetta ilmiön aitoudesta. Toinen oli paksujen ruokalusikoiden taipuminen selvästi näkyvissä ja katsojien ympäröimänä. Toinen oli rautasahanteräliuskojen taipumistapa. Liuskat olivat ohuita ja erittäin kovaa terästä, joten ne käyttäytyivät jousen tapaan. Niiden päät saattoi taivuttaa yhteen vastakkain ja irti päästettäessä liuskat ponnahtivat alkuperäiseen suoruuteensa. Suuren lujuutensa vuoksi ne eivät kestäneet kuin 15-25 asteen taipuman yhdessä taivekohdassa.

Harrin otteessa olleissa liuskoissa ei näkynyt mitään ylimääräistä joustoa. Käsistä ulos pistävä pää näytti yrityksessä kääntyvän vähän vinoon, ja tarkistettaessa liuska oli juuri sen verran taipunut kuin ulospäin oli näyttänyt. John Hasted sai piirturinkäyriltään tuloksen, että avaimen taipuessa kimmoinen osuus puuttui kokonaan (ks. kansainvälinen juttu). Teräliuskan taipuminen Harrin käsissä toteutti saman ilmiön.

Ainakaan pitempiaikaista esineiden pehmenemistä ei kokeissani havaittu. Kerran, kun kahvilusikka näytti Samyn otteessa parhaillaan taipuvan, niin tartuin sen kumpaankin päähän ja yritin taivuttaa voimalla lisää, samalla kun Samy koko ajan säilytti oman otteensa. Lusikka tuntui kuitenkin minulle täysin jäykältä.

Taivuttelin itselleni jääneitä samanlaisia vertailuliuskoja samoihin taivutuskulmiin ja huomasin, että kaikki poikien liuskat olivat taipuneet samalla taivutussäteellä kuin omani. Kovuusmittauksissa totesin, että taivekohtien kovuus pinnassa ulko- ja sisäsäteillä oli kasvanut yhtä paljon kuin vertailukappaleissa. Taivekohtien pinnan mitatut jäännösjännitykset ulkosäteellä olivat normaalit. Merkittävä tulos oli se, että ruostumattoman teräksen liuskojen kovuus kasvoi paljon enemmän kuin hiiliteräksen. Se oli merkki siitä, että taivekohtaan oli syntynyt muokkausmartensiittia myös Harrin liuskassa. Toisin sanoen kaikki tehdyt mittaukset osoittivat liuskojen taipuneen samalla tavalla kuin voimalla huoneenlämpötilassa taivuttaen.


Nykytilanne

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä nykypäivään asti on vahvistanut tämän. Uri Geller on tuomittu pelkäksi huijariksi. SRI:n tutkijat Targ ja Puthoff on leimattu herkkäuskoisiksi hölmöiksi, jotka eivät osanneet järjestää alkeellisimpiakaan varmistuksia Gellerin ja hänen avustajiensa temppuja vastaan.

Suomessa Geller-taivutuksen tutkimukset jäivät valitettavan vähiin. Samysta tai Harrista oli artikkeleita ainakin Apu- ja Seura-lehdissä sekä useissa sanomalehdissä. Itse kirjoitin tutkimuksistani Tekniikka- ja Ultra-lehtiin. Poikiin tai minuun ei ottanut yhteyttä tarkistus- ja tutkimusmielessä yksikään tiedeyhteisön edustaja. Myös lehdistön mielenkiinto asiaan lopahti lyhyeen ja skeptiset artikkelit tulivat vallitseviksi.

Gellerin tv-esiintymisessään katkaisema teelusikka tutkittiin VTT:llä ja tuloksista ilmeisesti julkaistiin lyhyt lehdistötiedote. Kymen Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa oli saman kuvan alla pitkälti samansisältöinen teksti, jonka uskon olevan sen tiedotteen sovelluksen. Sen mukaan tutkimus tuotti varsin merkittävän tuloksen, eli lyhytaikaisessa edestakaisessa taivutuksessa ei ole mahdollista saada sellaista murtopintaa. Kymen sanomat:
Kuuluisa lusikka
Varresta murtunut, ruostumattomasta teräksestä Puolassa valmistettu teelusikka on tällä hetkellä eittämättä Suomen maineikkain lusikka. (…) Lusikan jäännökset ovat tällä hetkellä Otaniemessä valtion teknisen tutkimuskeskuksen hallussa. Siellä suoritetun alustavan tutkimuksen mukaan lusikassa havaittu väsymismurtuma ei ole sellainen, että se voisi syntyä lyhyessä koetilanteessa, esimerkiksi alle viidessä minuutissa. Samanlainen murtuma syntyy esimerkiksi silloin, kun lusikka on ollut pitkän aikaa väsytyskokeessa. Lisäksi lusikan pinnassa on havaittu hivenen vahamaista ainetta, jonka alkuperää ei ole vielä pystytty selvittämään.

Viimeksi soitin kummallekin taivuttajalle vuoden 1996 tammikuussa. Miehet kertoivat kyllä muistavansa lusikkaseikkailut, mutta heidän elämäänsä ei enää liittynyt mitään erikoisia tapahtumia tai tuntemuksia. Tilanne oli Harrin osalta edelleen sama vuonna 2000 Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.

Vuosien kuluessa on tullut esiin kymmenkunta sellaista aikuista, jotka ovat kertoneet taivuttaneensa lapsina lusikoita Gellerin innoittamina. Sieltä täältä tihkuu harvakseltaan tietoja, että jotkut onnistuvat taivuttamisessa nykyäänkin. Toivon, että tällaisten "voimaihmisten" kanssa voitaisiin järjestää kokeita, joilla taivutusilmiön luonteesta saataisiin lisää selvyyttä.

* * *

Suomalaiset kirjallisuuslähteet
Aikajärjestys siksi, että tapahtumien kehitys julkisuudessa tulisi havainnollisesti esiin.

Ajattelija väänsi lusikat mutkalle. Helsingin Sanomat 25.11.1973
Metall ger sig inför hans blick. Hufvustadsbladet 25.1.1974
Pekka Kukkonen (1974):  Lusikanvääntäjä lupaa ihmeitä. Helsingin  Sanomat 25.1.1974
Pertti Jotuni (1974): Uri Gellerin "tv-show". Uusi Suomi 27.1.1974
Leena Larjanko (1974): Nyt ovat vuorossa selittäjien markkinat. Ilta-Sanomat 29.1.1974
Vår mest kända sked. Hufvustadsbladet 30.1.1974
Kuuluisa lusikka. Kymen Sanomat 1974
Miten ihme tapahtui? Jaana no 6, 5.2.1974
Köpenhamnsrapport: Gellerfebern rasar vidare. Hufvustadsbladet 13.2.1974
Don Cooligan/Ritva Remes (1974): Urin temput ja kuinka ne tehdään. Viikko-sanomat 14.2.1974
Markku Rautonen, Martti Brandt (1974): Samy siveli lusikkaa ja hämmästyi: Hei tää on ihan vänkkä! Apu no 9, 1.3.1974
Armas Vallinhovi (1974): Tervolalainen työnjohtaja lupaa nostaa saksalaisen lehden lupaaman jättipalkinnon lusikkakokeessa. Lapin Uri Keller valmis kilpailuun. Jaana n:o 10,  5.3.1974
Ilkka Kuusisto (1974): Kauhavalainen Uri Geller vasta 8-vuotias. Lusikat poikki sivellen. Ilkka aalis-huhtikuu 1974
8-vuotias Harri [Sukunimi] taivuttelee lusikoita Uri Gellerin tapaan. Kauhava-lehti 9.4.1974
Paula Harkki, Markku Rautonen, Jorma Blomqvist, Markku Lepola (1974): Uri Geller Suomessa: taipuu – ei taivu. Apu no 15, 11.4.1974
Heikki Tuomikoski (1974): Kun pieni ihmemies pääsee vauhtiin, ovat Kauhavan lusikat vaarassa. Seura n:o 21, 24.5.1974
Onko Uri Gellerillä radio hampaissaan? Uri Geller ja tiede. Apu n:o 46, 15.11.1974
Hans Rosing (1974): Uri Geller på hal is. Hufvustadsbladet 29.11.1974
Olavi Kiviniemi (1974): Nuoret metallintaivuttajat. Ultra n:o 2, joulukuu 1974
Olavi Kiviniemi (1974): Nuoret metallintaivuttajat. Tekniikka 1974:12 (joulukuu)
Matti Mänttäri (1974): Teräs taipuu Samyn sormissa. Eteenpäin 31.12.1974
Olavi Kiviniemi (1975): Miten ne lusikat taipuivatkaan. Rautaveikko n:o 1/1975 (helmikuu, Ovako Oy:n henkilöstölehti)
Artturi Raula (1979): Tutkimustulos osoitti. Uri Geller "kaukonäkee". Ilta-Sanomat 7.5.1979
Rauni-Leena Luukanen (1982): [Otsikko puuttuu]. Suomen Kuvalehti 10.9.1982
P. Mäkinen (1983): Kyllä lusikka taipuu! Lukijan ääni, Ilta-Sanomat 21.2.1983
Käännös: Arja Nevalainen: Monimiljonääri Uri Geller hämmästytti taas yleisönsä!  Nykyposti 8/1985, elokuu 1985
Juha-Pekka Tikka (1997): Lusikka taittuu, eikä siinä ole mitään ihmettä. Skeptikkotaikuri ihastuttaa Jyväskylässä. Ilta-Sanomat 11.7.1997
P.M[äkinen?]: Taikuri Randin teoriat huuhaata. Ilta-Sanomat 16.7.1997
Jyrki Tervo (2000): Harri [Sukunimi] teki urigellerit. Sunnuntaisuomalainen/Ilkka 12.3.2000
Markku Saksa (2002): Uri Geller tyhjensi agenttien kovalevyt ajatuksen voimalla. Ilta-Sanomat 24.8.2002
Uri Gellers hemliga liv. Hufvudstadsbladet 19.6.2014

tiistai 10. helmikuuta 2015

Sisilian palot – osa 2

Palokuntalaiset tositoimissa

Vuonna 2004 Canneto di Caroniassa Sisilian pohjoisrannikolla syttyi suuri määrä tulipaloja hämmästyttävällä tavalla, havaintojen mukaan itsestään. Suuresta kansainvälisestäkin huomiosta huolimatta tiedotusvälineiden raportit Cannetosta loppuivat parin kiihkeän kuukauden jälkeen ja asia käytännössä hautautui nopeasti unohduksiin, kuten ilmenee aikaisemmasta jutustani toisaalla täällä. Noin 10 vuoden tauon jälkeen palot syttyivät uudelleen alkaen vuoden 2013 lokakuussa ja huippukohdan osuessa vuoden 2014 syyskuulle. 

Edellisten tulipalojen uutiset ovat jo lähes kaikki hävinneet Googlen ulottumattomiin. Löysin nykyiset uutiset ja videot haulla 'canneto caronia fuoco', englannin kielellä aineistoa löytyi vain ufoharrastajilta.


Tapahtumia väliaikana 2005 - 2013

Sain sähköpostiyhteyden vuonna 2009 Bruno Severiin, italialaisen Bolognan yliopiston tutkijaan, joka lähetti minulle selostuksen tilanteesta paikalla käynnistään vuonna 2007. Palot olivat loppuneet yli vuosi sitten ja ainoa outo ilmiö olivat 4-5 kertaa vuorokaudessa toistuvat palovaroittimien näennäisesti aiheettomat hälytykset. Kyläläiset olivat hyvin pettyneitä ja jopa suuttuneita siitä, miten valtio ja viranomaiset olivat heitä kohdelleet. Mm. kun muutamat komennettiin evakkoon läheiseen hotelliin, niin viranomaiset jättivät heidän oleskelunsa maksamatta ja siksi heidät kylmästi häädettiin ulos kadulle kesken kaiken.

Perustettu laitostenvälinen työryhmä vain arkistoi kaikki tutkimustuloksensa eikä julkaissut niistä kunnollista raporttia. Sen sijaan työryhmän johtaja Venerando julkaisi vuonna 2007 artikkelin työryhmän toiminnasta ja tuloksista ja tämä artikkeli löytyy linkistä (1). Artikkelissa esitetyt selvimmät päätelmät olivat, että ilmiöiden mahdollisina syinä voitiin sulkea pois:

1. Kaikki luonnosta aiheutuvat syyt, koska mittauksissa todettiin fysikaalisten, geofysikaalisten ja geokemiallisten tulosten arvojen olevan normaalit. Samalla mitätöityi varsin suosittu teoria alueen tuliperäisyydestä ilmiöiden syynä.

2. Kaikki alueen sähkölaitteista aiheutuvat syyt kuten sähköverkon viat ja vuodot kylän ohittavan sähköradan johtimista.

 Ainoaksi mahdolliseksi syyksi jäi raportin mukaan keinotekoisesti tuotettu ja keskitetty energia. Energian lähdettä ei yksilöity, mutta mahdollisuuksina mainittiin sotilaalliset tai huipputekniikan teollisuuden tekemät kokeet ja jopa maan ulkopuolinen äly otettiin huomioon.

Merkittävä puute oli se, että mahdolliseen kyläläisten harjoittamaan pyromaniaan ei artikkelissa otettu ollenkaan kantaa. Myös parapsykologinen poltergeist-vaikutus jäi huomioon ottamatta.

Ufotutkijat pitivät keskustelua jatkuvasti yllä ja olettivat ufojen saaneen aikaan palot ja muut ilmiöt.


Ilmiöt 2013 - 2014

Sulanut tuolipino
Ensimmäiset uutisissa vuosien jälkeen näkyneet ilmiöt Cannetossa olivat lokakuulta 2013 ja ne olivat varsin monipuolisia: paloja pistorasioissa, mittaritauluissa ja valaisinpylvään johtimissa, taipuvien vesijohtoputkien vahingoittumisia ja palovaroittimien aiheettomia hälytyksiä. Tapahtumat yhdistettiin lähiseudulla olevan Tremonzellin moottoritietunnelissa aikaisemmin tapahtuneisiin outoihin yhteensattumiin. Tunnelin valot ja ajoneuvon moottori ja valot olivat muutaman havainnon mukaan sammuneet samanaikaisesti aiheuttaen suuren onnettomuusvaaran. Muutama auto oli myös palanut tunnelissa ja aivan sen lähistöllä. Yksittäisten uutisten jälkeen olikin taas hiljaista ja uusi aalto alkoi heinäkuussa 2014.

15.7.2014 syttyi uutisen mukaan palamaan televisio ja muita kodin sähkölaitteita. Lähipäivinä syttyi lisää pistorasioita ja sähköjohtojen eristepinnoitteita ja myös vaatekappaleita komerossa pajunvitsakorissa sekä patjoja, nojatuoleja ja muita huonekaluja ja kompressori autotallissa. Kaksi asukasta sai savumyrkytyksen sammutustöissä. Useimmiten palokuntia ei ollut paikalla valmiina, vaan ne tulivat hälytettyinä vasta aikojen päästä ja voivat vain todeta palon jo sammutetuksi. Myös kokonainen huoneisto paloi kauttaaltaan yhdessä kerroksessa. Hyvän kuvan paikalla usein vallinneesta sekasorrosta saa esimerkiksi linkin (2) videolta.

Palot saavuttivat huippunsa 24-25.9.2014, jolloin 24 tunnin aikana syttyi kokonaista 40 palonalkua. Yhden tunnin aikana jouduttiin käyttämään 18 käsisammutinta. Kaikki ei kuitenkaan syttynyt palamaan liekillä, vaan kangas tai muovi vain hiiltyi ja jäi sitten silleen ilman sammuttamisen tarvetta. Merkillistä on myös se, että muovi hiiltyi mustaksi sulamatta. Savunkehitys oli runsasta näissä tapauksissa. Alla olevan kuvan käsipyyhe olisi erittäin vaikeata hiillyttää kuvassa näkyvään tilaan ilman sen leimahtamista palamaan ja repeämistä sammutuksen yhteydessä. Arvoitukselliselta näyttää myös pyyhkeen valkoisena säilynyt reunusnauha. Kylpyhuoneen toisella seinällä hiiltyi toinenkin käsipyyhe samalla tavalla. Nämä ilmiöt toi esiin tavallista parempi uutisartikkeli linkissä (3).

Hiiltynyt käsipyyhe
Viimeinen löytämäni uutinen uusista paloista oli päivältä 30.9.2014. Silloin tapahtuikin yhtä ja toista: yksi tuoli, pöydän muovipäällyste, liinavaatepussi, auton etuistuimen selkänojan reuna, sohva ja pikku kirjanen syttyivät tuleen pienen ajan sisällä. Nyt pysyvästi paikalla ollut palokunta riensi heti niitä sammuttamaan, kun palovaroittimet alkoivat hälyttää. Kirjoittajalla on jonkinlainen ajatus sähkömagneettisen värähtelyn kuumennusvaikutuksista, koska hän ihmetteli syttyikö auton istuin siitä huolimatta, että auto on melkoinen Faradayn häkki ja muisti myös mainita, että kirjasen kannessa oli liimattuna pieni metallinen esine. Artikkeli kuvineen autonpenkistä on linkissä (4).

Lokakuussa alkoi vilkas uutisointi ja keskustelu siitä, että 25-vuotiasta Giuseppe Pezzinoa, kylän edusmiehen Nino Pezzinon poikaa, syytettiin tulipalojen sytyttäjäksi. Carabinierin maakunnallisen johtajan syytteen mukaan Giuseppe oli sytytellyt paloja mahdollisten korvausten toivossa. Kaikkien haastateltujen kylän asukkaiden ja tilannetta tuntevien mielestä hänen syyttämisensä oli täysin älytöntä, koska kyllähän paikalla olijat yleensä tunnettiin ja samalla huomioitiin heidän tekemisiään. Lisäksi jo kymmenen vuotta sitten oli tullut selväksi, että mitään kunnon korvauksia ei olisi luvassa. Poika oli tuolloin parhaillaan sairaalassa vakavien fyysisten oireiden vuoksi.

Lokakuussa ihmeteltiin lisäksi sitä, miksi asioita ei riittävästi tutkita eikä julkaista kunnollisia tuloksia jo tehdyistä tutkimuksista.


Selityshypoteeseja

Selitysyrityksiä ilmiöille on olemassa runsaasti. Kaikilla on yhteisenä piirteenä se, että ne eivät selitä kaikkien luotettavien havaintojen muodostamaa kokonaisuutta.

1. Ensimmäisenä selityksenä uusille paloille esitettiin sähkövuotoa rautatieltä. Tämä oli aika toivoton yritys, koska perusteellisilla tutkimuksilla oli jo aikaisemmin osoitettu, että radan sähköverkossa ei ollut vikaa.

2. Italian skeptikkojärjestö CICAP:in ja muutamien viranomaisten mielestä Cannetossa ei ole tapahtunut mitään mystistä, vaan asukkaat ovat itse sytyttäneet palot. CICAP:in edustaja esittää perusteeksi sen, että metallin induktiokuumenemisesta aiheutunutta tavaroiden sisäistä syttymistä ei ole havaittu, vaan kaikki palot ovat syttyneet ulkopuolelta tapahtuneesta kuumentamisesta. He eivät ota huomioon sitä, että hyvin monet havaitsijat ovat kertoneet itse nähneensä, miten palo on syttynyt paikassa, missä ketään ei ole ollut sytyttämässä.

Tein hyvin vapaan käännöksen Google-kääntäjän avustuksella siitä, miten kylän edusmies kertoo eräästä palon syttymisestä kotonaan. Käännöksen oli pakko olla vapaa, koska puhuttu teksti vaati selvennyksiä. Selostus on seuraavanlainen:

Tänään syttyi palo komerossa, jossa ei ollut sähkölaitteita, vaan vain erilaisia tarve-esineitä. Varastokomero oli suljettu. Varastossa oli kirjoja ja askartelutarvikkeita äitini virkkaustöistä. Ne olivat pantuina pajukoriin, jonka kansi oli kiinni.

Tuolloin olimme tekemässä haastattelua RAI:lle ja muille tv-kanaville ja meille sanottiin, että keittiössäni tuntui savun hajua, ja myös me tunsimme sen hajun. Huone oli savun täyttämä ja olimme sekaisin, koska emme keksineet mistä se savu tuli. Se ei tullut keittiöstä, se tuli siitä komerosta. Ja sisällä ei ollut mitään sähkölaitteita, jotka olisivat voineet syttyä tuleen. Paikalla ollut RAI:n operaattori otti tapahtumat ja palon suoraan videolle. Kun avasimme kaapin, niin palopesäke löytyi sieltä ja kameraa käyttänyt teknikko voi todistaa kaiken videollaan.

Kyseinen selostus löytyy alkukielellä linkistä (5) ja video tapahtumista linkistä (6). Videolta näkyy, miten paljon tavaraa Nino Pezzino joutui ensin heittämään ulos komerosta ennen kuin palava kori vihdoin tuli esiin. Kukahan olisi voinut toimia pyromaanina tässäkin tapauksessa?

3. Hetkellisen sähkömagneettisen induktion aiheuttama metalliosien kuumeneminen ja ympäristössä olevan palavan aineen syttyminen metallin kuumuudesta tuntuu hyvin järkevältä selitykseltä. Siinä on kuitenkin muutamia heikkouksia:
- induktion lähdettä ei ole löydetty
- monet palot ovat syttyneet kokonaan metallittomissa kappaleissa
- palo ei yleensä kuvissa näytä lähteneen alkuun metallin vierestä

Induktion todennäköisyyttä syttymissyynä on vaikea arvioida myös siksi, että syttyneistä kappaleista tuskin koskaan kerrotaan aivan olennaisia tietoja, kuten esimerkiksi oliko patjassa tai nojatuolissa teräsjouset vai oliko se pehmustettu muulla tavalla. Induktiokuumeneminen noudattaa tiukkoja luonnonlakeja siten, että kuumenemisnopeuteen vaikuttaa kentän teho ja taajuus sekä metalliesineen koko ja muoto. Syttymiskohteen valikoituminen paloissa ei näytä noudattavan minkäänlaista logiikkaa luonnonlakien mukaan.

4. Tarkasti suunnattu ja keskitetty hetkellinen, erittäin suuritehoinen mikroaaltosäteily tuntuisi myös järkevältä selitykseltä. Valitettavasti senkään lähdettä ei ole luotettavasti havaittu. Lähteeksi on arveltu ufoja, sotilaallisia kokeita ja huipputekniikan teollisuuden tekemiä kokeita, joiden kohteeksi Canneto on epäonnekseen joutunut. Loistavasti onnistuneen suuntaamisen ansiosta säde ei sitten koskaan ole osunut ihmisiin, sillä silloin seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat. Tosin kylässä on kertoman mukaan todettu keskimääräistä enemmän terveydellisiä ongelmia kuten esimerkiksi syöpää.

5. Myös tuliperäisyys ja maanalainen, ionisoitumista aiheuttava laavapiikki on edelleen tuotu esiin selityksenä. Taitaa olla aika toivoton yritys, koska vulkanologian asiantuntijat ovat sen varsin vakuuttavasti tyrmänneet.

6. Ufot ilmiöiden selityksenä tuodaan vahvasti esiin varsinkin ufoharrastajien toimesta. Perusteena on se, että kerrotaan tehdyn monia havaintoja oudoista valoista. Pakkolaskun tehneen helikopterin roottorin siiven vauriot olivat hämmästyttävät ja jäivät selittämättömiksi, koska siipeen iskeneestä mahdollisesta esineestä ei ollut tarttunut mitään hiukkasia siiven pintaan. No, se olisi tietenkin voinut olla jääpala. Ufotodisteet ovat jääneet valitettavan epävarmoiksi, koska valokuvat ja videot ovat kovin heikkolaatuisia eikä vahvempaa näyttöä ole ilmennyt. Linkissä (7) on kaksi tarkkaa valokuvaa roottorin vaurioista.

7. Parapsykologian harrastajana minun on tuotava esiin vielä yksi mahdollisuus, joka selittää vaikeuksitta jokaisen muuten selittämättömän tapauksen, mutta jonka suurin heikkous on epäuskottavuus vallitsevan tieteellisen paradigman taholta. Se selitys olisi poikkeuksellisen vahva kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Esimerkkejä vanhoista syttymistapauksista poltergeistien yhteydessä on runsaasti. Poltergeist-selityksen lisäheikkous on se, että poltergeist vaatisi tietyn psykologisten ristiriitojen taustan tai mahdollisesti taikuuden harjoittamista, joista en ole havainnut kerrottavan mitään merkkejä.

8. Viimeinen mutta ei vähäisin selitys kaikille ilmiöille voisi olla epätavallisen suuri erilaisten syiden ja yhteensattumien keskittymä. Siihen sisältyisivät esimerkiksi seuraavat:
- normaalit oikosulut sähkölaitteissa pölyn kerääntymisen ja hyönteisten aiheuttamina
- sähkölaitteiden syttyminen kontaktivioista aiheutuneiden kuumenemisten ja valokaarien vuoksi
- kyläläisten huolimattomuus tulen ja laitteiden käsittelyssä
- nuorison piloillaan sytyttämät palot yleisen hämmingin lisäämiseksi


Lopuksi

Uutislähteiden hiljeneminen Canneton tapahtumista viimeistään tämän vuoden 2015 puolella antaa odottaa, että kylän murheet taas haudataan unohdukseen entiseen malliin. Palot eivät tällä kertaa jaksaneet ylittää kansainvälisen tiedotuksen uutiskynnystä niin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin tapahtui. Ikävältä tuntuu se, että tiedotusvälineet lähinnä välittivät seuraajilleen vain pikaisia vaikutelmia ja mielenliikutusta ilman kunnollista seurantaa.

Esitetyt vetoomukset ilmiöiden tutkimisesta ja tulosten julkaisemisesta eivät näyttäneet tehoavan ainakaan lyhyellä tähtäyksellä.

Tässä en pystynyt muuta kuin vähän raapaisemaan tärkeimpiä tapahtumia ja paljon yksityiskohtia jäi käsittelemättä. Joka tapauksessa Canneto di Caroniassa on mielestäni tapahtunut asioita, joihin tavanomaiset "luonnolliset" selitykset eivät päde.


Linkkejä

1. Caronia, enigma solo apparente
http://www.regione.sicilia.it/presidenza/protezionecivile/comitatoregionale/caronia/articolo_venerando_caronia_protezciv.pdf

2. Canneto di Caronia - "L'approfondimento" sugli ultimi incendi
https://www.youtube.com/watch?v=DgHdbmG1-ZM

3. Caronia: tanti nuovi incendi.
http://www.ansuitalia.it/Sito/index.php?mod=read&id=1411747424

4. Il fuoco torna a colpire Canneto di Caronia dopo tre giorni di tregua
http://it.blastingnews.com/cronaca/2014/10/il-fuoco-torna-a-colpire-canneto-di-caronia-dopo-tre-giorni-di-tregua-00133425.html

5. Sicilia: ritornano i misteriosi roghi di Canneto
http://www.shan-newspaper.com/web/x-files/1167-sicilia-ritornano-i-misteriosi-roghi-di-canneto.html

6. Canneto di Caronia, gli incendi misteriosi
https://www.youtube.com/watch?v=kb9EXQwVQ-k

7. Riflessioni senza Tempo - Canneto di Caronia Brucia Ancora
http://www.spaziotesla.it/riflessioni-senza-tempo/193-canneto-di-caronia-brucia-ancora.html