torstai 15. syyskuuta 2011

Parapsykologia ja folkloristiikka

Sain virikkeen tähän juttuun Skepsis ry:n keskustelusivuilta seuraavasta sanailusta:

Kirjoittaja:  pep   Päiväys:  29.08.2011
Viestinumero:  340817

EräsKansanparantaja. kirjoitti
29.08.2011 (340816)...

>Toisiaan nokittelevien
>tieteentekijöiden tulisi vihdoin ja
>viimein uskaltautua peloista
>huolimatta kuunnella aivan
>tavallisten (normaalien) ihmisten
>kokemuksia ja mielipiteitä.

Tieteentekijät kuuntelevat. Sitä tieteen aluetta kutsutaan folkloristiikaksi.
Jos tarkoitat erikoisten ilmiöiden tutkimista, niin onhan niitä tutkittu. Aina on vaan tullut vesiperä. Siksi erikoisen väitteen esittäjällä on se ensimäinen näytön paikka, jotta tiedemaailmaa asia alkaisi kiinnostaa.
Skepsis RY:n testin läpäiseminen olisi jo jonkinlainen signaali.

Tuon vastauksen kirjoittaja "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi. Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia. Jätän parapsykologian tutkimustulokset sivummalle tällä kertaa ja keskityn folkloristiikan tutkimuksen tarkastelemiseen.


Folkloristiikan tutkimusalue

Suomenkielinen Wikipedia määrittelee folkloristiikan seuraavasti:

Folkloristiikka on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten elämismaailmaa ja kansanomaisia ajattelumalleja, eli kansan tietämystä. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla Euroopassa folkloristiikka luetaan usein kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen ja sosiaalisen kulttuurin tutkimusta. Henkisen kansankulttuurin tutkimuksena folkloristiikkaa voidaan pitää kulttuuriantropologian osa-alueena.

Lähteessä [1] kerrotaan tarkemmin, että folkloristiikka tutkii mm. legendoja, musiikkia, suullista perinnettä, sananlaskuja, suosittuja uskomuksia, satuja ja tapoja, jotka kuuluvat jonkin kulttuurin tai ryhmän traditioihin. Se tutkii myös käytäntöjä, joiden välityksellä perinnettä siirretään eteenpäin. Folkloristiikan sivuja selaillessa minulle jäi yleiskuva, että alan tutkijat muodostavat suhteellisen pienen tiedeyhteisön englantia puhuvassa maailmassa.

Jos oletetaan arkipäivän psi-ilmiöitä olevan olemassa, niin folkloristiikassa ne ilmeisesti kuuluvat suullisen tradition alueeseen kokemuskertomuksina, joita folkloristit kutsuvat memoraateiksi. Näistä kertoo Lauri Honko lähteen [2] mukaan seuraavaa:

Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia.

Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista.

Memoraattien pohjana olevat elämykset jaetaan kahteen ryhmään eli rituaalisiin ja kasuaalisiin elämyksiin (Enges 2004). Näistä rituaalien avulla tuotettuja elämyksiä voidaan tutkia niiden syntyvaiheissa, mutta kasuaaliset elämykset syntyvät spontaanisti ilman suunnittelua, joten tutkijan on lähes mahdotonta olla paikalla elämyksen syntymishetkellä.


Memoraattien totuusarvosta

Varsinkin skeptikoilla näyttää olevan käsitys, että folkloristiikka aitoon tieteelliseen tapaan tutkii memoraatteja mahdollisimman objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita. Jos näin olisi, niin kaiken järjen mukaan silloin myös memoraattien totuusarvo pitäisi selvittää ja ne pitäisi jakaa kahtia eli toisaalta pelkästään perinteen ja kuvitelmien tuottamiin tarinoihin ja toisaalta paikkansa pitäviin tapausselostuksiin.

Pasi Enges (2004) pohtii otsikon "Yliluonnollisten elämysten todellisuus" alla tapaa, millä folkloristiikassa suhtaudutaan memoraattien totuusarvoon. Lauri Honkoa lainaten Enges sanoo:

Perusongelma on: "kuinka on mahdollista, että ihminen näkee, kuulee tai tuntee jotakin sellaista, jota objektiivisesti ottaen ei ole olemassa?"

Hän jatkaa edelleen Hongon ajatuksia seuraillen:

Vaikka lähtökohtana onkin ajatus, että elämys on kokijalleen aina todellinen, löytyy "oikea" selitys havaintopsykologisista tekijöistä, yhteisöllisestä arvo-, normi- ja roolijärjestelmästä sekä kulttuurin tarjoamista elämys- ja selitysmalleista, ennen kaikkea vastaavia tapauksia kuvaavista memoraateista. Traditio siis ohjaa sekä itse elämystä että sen jälkikäteen tapahtuvaa tulkintaa. Hongon selitysmallia on pidetty yhtenä onnistuneimmista yrityksistä selittää kertomuksina raportoituja yliluonnollisia elämyksiä.

On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että kertomukset haltijoiden, tonttujen ja menninkäisten näkemisistä kuvaavat päänsisäisiä tapahtumia, joilla ei ole vastinetta aineellisessa maailmassa.  Sama pätee kummitusten ja haamujen näkemiseen silloin, kun vain yksi paikalla olevista useammasta henkilöstä havaitsee ne. Haamun näkeminen voi kuitenkin olla psi-ilmiö silloin, kun se välittää sellaista paikkansa pitävää tietoa, mikä ei ole tullut havaitsijan tietoon normaalia tietä aistien tai päättelyn kautta.

Enges kertoo tutkija Leea Virtasen kohtelusta kollegojen taholta. Virtanen keräsi ja tutki suuren joukon memoraatteja ja tuli siihen ajatukseen, että kaikki nämä osittain hyvinkin konkreettiset kokemuskertomukset eivät voineet olla pelkkää kuvittelua ja kansanperinteen vaikutusta. Lisäksi hän esitteli parapsykologian tutkimusta myönteisessä mielessä ja mahdollisena kokemusten selittäjänä.

Virtasen kollegat kuittasivat hänen kaksi kirjaansa enimmäkseen vaikenemalla niistä. Enges esittelee vain yhden alan tutkijan kriittisen kommentin, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa. Esittelyn lopuksi Enges toteaa:

Yhteenvetona kritiikistä voi lyhyesti sanoa, että se kohdistui toisaalta Leea Virtasen teoreettiseen ja metodologiseen sitoutumiseen - hänen tapaansa ottaa parapsykologisen tutkimuksen mahdollisuudet vakavasti - ja toisaalta hänen henkilökohtaiseen suhtautumiseensa tutkittavana oleviin ilmiöihin.


Parapsykologiaa tarvitaan

Memoraattien totuusarvon huomioon ottaminen ei kuulu folkloristiikan tutkimusalueeseen. Tarkistin suuren määrän kyseisen tieteenalan sivustoja, mutta en löytänyt totuusarvon pohdintaa nimeksikään. Folkloristiikan tutkimuksen taustalla on vahva oletus, että kaikki memoraatit selittyvät psykologisilla syillä ja kansanperinteen perustalta. Niillä ei siten ole muuta yhteyttä reaalimaailmaan kuin valehtelu, erehdykset ja ilmiöiden väärintulkinnat. Kun Leea Virtanen poikkesi tästä oletuksesta, niin hän astui oman tutkimusalueensa ulkopuolelle ja hänelle huomautettiin siitä.

Selvä ennakkoasenne kuvastuu myös folkloristien kielenkäytössä. He puhuvat "elämyksistä" "kokemusten" sijasta, jolloin kokemusten mahdollinen totuusarvo tulee kätevästi sivuutetuksi. Kyseessä voivat olla miten selvät ja yksinkertaiset ilmiöt tahansa useampien paikalla olleiden havaitsemina, mutta ne eivät tee mitään vaikutusta folkloristiikan tutkijoihin – ainakaan muuten kuin mahdollisesti yksityisajattelussa. Esimerkkejä tällaisista konkreettisista selittämättömistä tapahtumista ovat mm. kellon pysähtyminen, esineiden rikkoutuminen tai kuvan putoaminen seinältä tai hyllyltä jossakin merkittävässä tilanteessa.

Lähdettä en enää muista, mutta joku kertoi, että folkloristit eivät halua haastatella kuin vain yhtä useammasta havaitsijasta, koska niin memoraatit pysyvät selkeämpinä. Mielestäni memoraattien totuusarvon selvittämättä jättäminen tekee folkloristiikasta jossakin määrin vajaan tieteenalan, koska todellisten tapahtumien selvittäminen tarjoaisi mielenkiintoista aineistoa tutkimukselle, miten traditio muokkaa todellisia tapahtumia omaan muottiinsa sopiviksi.

Parapsykologia on ainoa tieteenala, joka järjestelmällisesti tutkii psi-ilmiöitä. Folkloristeista on kovin vähän apua tässä tutkimuksessa.


Lähdelinkit:

1. http://www.absoluteastronomy.com/topics/Folklore

2. Lauri Honko: Memoraatit ja kansanuskon tutkimus
    http://hybrizzz.tripod.com/memo.htm

3. Pasi Enges (2004): Uskon ja epäuskon traditiot. Leea Virtanen,
    parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen. Elore 1/2004.
    http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_04/eng104.html

1 kommentti:

  1. Olet tulkinnut pep:n kommentin väärin, mutta muuten olet mielestäni pääpiirteittäin oikeassa.

    Tosin ei tästä pitäisi olla kenelläkään mitään epäselvyttä.

    VastaaPoista